Paimion seurakunnassa rivi uusia kasvoja – ”Nuorten on helpompi tulla juttelemaan, jos seurakunnan työntekijä on itsekin nuori”

0
Paimion seurakunnassa työskentelevät Jani Lehtinen, Oona-Mari Marsh, Johanna Penkkimäki ja Benjamin Kasari ovat kaikki olleet viimeisen vuoden aikana uuden edessä - joko työtehtävä tai -paikka ovat vaihtuneet.

Paimio, Sauvo

Paimion seurakunnassa on aloitettu vuosi 2024 ainakin nuoriso- ja varhaisnuorisotyön näkökulmasta uusin kasvoin. Nuoriso- ja rippikoulutyöhön painottuneena seurakuntapastorina tammikuussa aloittanut 28-vuotias Benjamin Kasari on saanut seuraa 23-vuotiaasta varhaisnuorisotyöntekijä Oona-Mari Marschista .

He uskovat, että nuoruudesta on nuorisotyössä se etu, ettei omistakaan lapsuus- ja nuoruusvuosista ole vielä liiaksi aikaa.

– Varmasti nuorten on helpompi tulla juttelemaan, jos seurakunnan työntekijä on itsekin nuori, Kasari miettii.

– Toisaalta taas sellainen vanhemman aikuisen auktoriteetti voi olla vaikeampi saavuttaa. Puolensa ja puolensa, jatkaa Marsch.

Someron Seurakunnan seurakuntapastorin tehtävästä Paimioon siirtyneen Kasarin työnsarkana on sekä rippikoulujen ja -leirien järjestäminen, mutta myös nuorten kohtaamista niin usein kuin mahdollista. Yksi hyvä tilaisuus siihen aukeaa aina lauantaisin perinteikkäässä Wanhan Night Café:ssa. Myös Marsch tulee paikallisille nuorille tutuksi samoissa ympyröissä.

– Konsepti on hyvä ja toimiva Paimiossa, joten sitä ei varmasti lähdetä muuttamaan. Night Caféssa käy vaihtelevasti kolmisenkymmentä nuorta illan aikana. Voi sanoa, että sen asema on aika hyvin vakiintunut nuorten silmissä, Marsch miettii.

Night Cafésta turvallinen tila


Siinä missä Kasari siirtyi Paimioon Somerolta, saapui Marsch huomattavasti kauempaa: Etelä-Pohjanmaan Kauhavalta. Tai itse asiassa Marsch muutti vielä askeleen Paimiotakin etelämmäs, Sauvoon.

– Sieltä löytyi sellainen koti, jota etsin. Esimerkiksi Turkuun muuttaminen ei ollut edes vaihtoehto, hän naurahtaa.

Sauvossa asuminen on siinäkin mielessä hyvä, että seurakunnan nuorisotyöntekijät jalkautuvat myös Sauvon kirjaston nuorisotilaan yhtenä lauantaina joka kuukausi. Sekä Paimiossa että Sauvossa Night Cafét on suunnattu yläkouluikäisille.

– Yritämme tarjota nuorille turvallisen tilan ja ympäristön, jossa voi puhua ihan mistä tahansa ja jokainen voi olla oma itsensä. Matalalla kynnyksellä, Kasari täsmentää.

Diakoni Maskusta, suntio omasta takaa


Kasarin ja Marschin lisäksi suht tuoreita vahvistuksia Paimion seurakunnassa ovat myös vuosi sitten diakonina aloittanut ja Maskun seurakunnasta siirtynyt Johanna Penkkimäki , 48, ja kiinteistötyöntekijä sekä suntio Jani Lehtinen , 46.

Tai itse asiassa Lehtinen on työskennellyt kiinteistötyöntekijänä seurakunnassa jo vuosia, mutta suntion työt hän otti vastaan viime syksynä.

– Se on ollut mukavaa vaihtelua. Joskin tänä talvena kiinteistönhoidossakin on ollut työnsarkaa ihan riittämiin, naurahtaa muun muassa Sauvon hautausmaan talvikunnossapidosta huolehtiva Lehtinen.

Seurakunnan uudet työntekijät siunattiin tehtäviinsä Paimion kirkon messussa tammikuun viimeisenä sunnuntaina.