Roms on ohjannut ilmajoogaa Paimiossa, Joogahuone Taikahetkissä viime keväästä saakka. Hän kertoo, että ilmajoogatunneissa on valinnanvaraa omasta tasosta riippuen; on dynaamisempia tunteja, restoratiivisia, eli rentouttavia tunteja sekä tunteja yli 55-vuotiaille, joissa meno on kaikkein rauhallisinta.
– Vanhin ilmajoogaaja on täällä ollut yli 70-vuotias, Roms kertoo.
Verenpainetautia sairastaville ja raskaana oleville ilmajoogaa ei suositella – periaatteessa.
– Jos on verenpainetauti, niin voi silti tulla mukaan ja välttää sitten liikkeitä, joissa ollaan pää ylösalaisin. Raskaana ollessakin voi tehdä liikkeitä maltilla. Meillä on täällä pieni, kuusipaikkainen sali, niin voin hyvin yksilöllisesti ohjata kunkin tarpeiden mukaan, Roms vakuuttaa.
Joogahuone Taikahetkiä tarjoaa ilmajoogasta viikkotunteja, joille voi osallistua ja ilmoittautua yhteen kerrallaan. Pitkään kurssiin ei siis tarvitse heti sitoutua. Lisäksi ryhmille Roms tarjoaa yksityistunteja.
Roms on kouluttautunut ilmajoogaohjaajaksi Jyväskylässä. Ilmajooga on Suomessa vielä suhteellisen uusi laji ja sen tarjonta on lisääntynyt vasta viime vuosien aikana.
Ilmajoogasaleja löytyy Jyväskylästä, Tampereelta pari ja esimerkiksi Turusta ja Helsingistä muutama. Kovin yleinen harrastus ei vielä siis ole kyseessä ja se, että Paimion kokoisella paikkakunnalla ilmajoogaa tarjotaan, on harvinaista.
Ilmajooga testissä
Pääsimme haastattelun lomassa testaamaan ilmajoogaa myös käytännössä. Roms piti meille lyhyen kokeilutunnin, jossa yhdisteltiin liikkeitä dynaamisesta ja restoratiivisesta ilmajoogasta.
Aivan ensimmäiseksi pujottauduimme liinan sisälle makaamaan. Olo oli kuin silkkisessä riippumatossa makoillessa, joskin ehkä vieläkin rennompi ja painottomampi.
Itse joogatila on maalattu tunnelmalliseksi ja toukkapussissa roikkuessa on helppo unohtaa ulkopuolinen maailma ja keskittyä Romsin ohjaamiin hengitysharjoituksiin.
Alkurentoutuksen jälkeen pääsimme kokeilemaan dynaamista liikettä, jossa roikuttiin liinan varassa pää ylösalaisin. Liike näytti Romsin tekemänä hurjemmalta, kuin mitä se oikeasti oli ja pää alaspäin roikkuminen olikin yllättäen aika virkistävää.
Roms kertoo, että liinaa käytetään monessa joogaliikkeessä apuvälineenä ja kokeilemme tehdä esimerkiksi erilaisia venytyksiä liinan avulla.
Kaikkinensa ilmajooga oli rentouttavampi kokemus kuin alun perin uskoinkaan, eikä yhtään pelottavan akrobaattista. Joskin uskon, että kehittyessä vaikeustasoa on varmasti helppo halutessaan säätää myös akrobaattisempaan suuntaan.
Toukkapussissa makoillessa muisti, miten hyvä on hektisen arjen keskellä muistaa myös pysähtymisen tärkeys.
Joogaa, tatuointeja ja taidetta
Joogahuone Taikahetkiä toimii Terhi Oinosen Huippuhetkiä-yrityksen alla. Huippuhetkiä tarjoaa Oinosen kodin pihapiirissä esimerkiksi maatilasynttäreitä lapsille. Taikahetkiä avattiin Vistalle vappuna 2021.
– Tässä toimi ensin Paimion Joogahuone, jota minä jatkoin. Myöhemmin pyysin Romsin mukaan toimintaan, Oinonen kertoo.
Taikahetkissä Oinonen ohjaa joogatunteja sekä esimerkiksi äänimaljarentoutusta.
– Olen itse päivätöissä tietokonehommissa, joten tämä on hyvä vastapainoa toimistotyölle, hän kertoo.
Roms puolestaan ohjaa paitsi ilmajoogaa, tekee myös tatuointeja ja hänen tatuointeja tarjoava Studio Mustakettu toimii nyt samoissa tiloissa Joogahuone Taikahetkien kanssa.Tatuointeja Roms on tehnyt työkseen 13 vuoden ajan ja pitänyt tatuointistudiota aiemmin Kaarinassa.
Roms myös maalaa tauluja ja hänen tekemiään maalauksia on myös myynnissä Studio Mustaketussa.
Yhdessä Oinosen kanssa Roms järjestää myös yhden illan mittaisia ”paint & wine” -kursseja. Tapahtuman idea on sen nimen mukaisesti juoda viiniä ja maalata: yhden illan aikana jokainen maalaa taulun mallista Romsin antamien ohjeiden mukaan.
– Paint & wine -illan voi varata omalle porukalle, mutta niitä järjestetään myös avoimina tilauksina myöhemmin keväällä tai kesällä, Roms sanoo.