
Paimionjoessa pääsee jälleen kahden vuoden tauon jälkeen hiihtämään. Paimiolaiset latutalkoolaiset Markku Kuusisto ja Martti Heikkilä kävivät maanantaina vetämässä perinteisen hiihtotyylin ladun keskustan Jokipuiston ja jokivarren Paimion veneilijöiden kotisataman välille. Mittaa edestakaiselle reitille kertyy kaikkiaan viitisen kilometriä.
– 45 senttiä mitattiin jään paksuudeksi. Kyllä pitäisi kestää! naurahti Kuusisto ennen ladun vetämistä.
Pienen lisähaasteen ladun tekemiseen aiheutti jään pinnalla olleen irtolumikerroksen paksuus. Vain parin sentin kerros vaatikin hieman kasaamista, ennen kuin perinteisen latu-ura saatiin aikaiseksi.
Samalla Kuusisto ja Heikkilä muistuttivat, että Rivonmäen reitin latujen lisäksi Sattelan perinteisen hiihtotyylin ladut ovat edelleen hyvässä hiihtokunnossa. Ainoana huolenaiheena Sattelassa ovat olleet väärin pysäköidyt autot.
– Muistutellaan taas siitä, että jätetään autot parkkiin sille puolelle tietä, missä P-merkkikin on. Siten myös muut tienkäyttäjät pääsevät liikkumaan Sattelantiellä.