Tein hiljattain matkan menneisyyteen, kun selailin todistuskansiotani. Löysin sieltä vuodelta 1996 kopiot molemmista YO-aineistani, jotka silloinen äidinkielenopettajani, nykyinen yhdistyskollegani Masku-Seurasta eli Viivi Viranko oli ystävällisesti minulle kopioinut ennen niiden lähettämistä arviointiin. Ne saapuivat sieltä Laudaturin arvoisesti takaisin – pieni omakehu sallittakoon – mutta se ei ole tässä nyt tärkeää. Luettuani ne totesin nimittäin, että olisin yhtä hyvin voinut kirjoittaa ne tänään. Arvomaailmani on prikulleen samanlainen kuin 19-vuotiaana. Minut tuntevat ihmiset eivät varmaankaan ylläty, että molemmat aineet käsittelivät luontoa ja kestävää kehitystä.
Kun olin 2000-luvun alussa jo opiskelemassa Turun yliopistossa biologiaa, sain miellyttävän projektityön Paimion kaupungilta: ympäristösihteeri Sinikka Koponen-Laiho kiinnitti minut kokoamaan Paimion ensimmäistä kestävän kehityksen toimenpideohjelmaa. Mummoni ja vaarini kokoamasta leikekirjasta luin kirjoittamani artikkelin, jossa esittelin toimenpideohjelman tekoprosessia ja valmista tuotosta. Olin jopa kuvittanut artikkelin omilla humoristisilla piirroksillani. Pointtini siinä oli, että arvelin joidenkin pitävän tällaista ohjelmaa aivan humpuukina, mutta kuitenkin tämä olisi nykyaikaa ja tulevaisuutta ja että valtaväestön on välttämätöntä alkaa omaksua kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa. Ja mikä ilo onkaan huomata, että nyt Paimion kestävän kehityksen toimenpideohjelmat ovat todella laadukkaita ja taiten tehtyjä! Oma kyhäelmäni kalpenee, mutta olihan se hyvä alku kuitenkin.
Näiden havaintojen ydin on siinä, että ainakin omalla kohdallani maailmankatsomus ja arvomaailma ovat asettuneet uomiinsa jo teini-iässä. Eduskuntavaalien jälkeen keskusteltiin joidenkin edustajien kohdalla siitä, onko reilu 30-vuotiaana annetut lausunnot esim. mustista, ihmisiksi tunnistamattomista säkeistä taakse jäänyttä elämää vai salaisesti sitä mitä ihminen edelleen ajattelee. Vaikea sanoa, mutta omalla kohdalla se olisi ainakin myös nykyajattelua. Korostettakoon kuitenkin varmuuden vuoksi, että minä en siis ole mustien säkkien kannalla, vaan kyse oli ministeristason ajattelusta!
Sikäli, kun ihmisen arvomaailma jämähtää jo nuorella iällä, on se tietysti vähän pelottavaakin. Miten saada ihmiset enää aikuisina omaksumaan uusia tottumuksia, olivat ne sitten vaikka kestävän kehityksen tottumuksia tai jotain muuta? No, ehkäpä tämä tapahtuu, kun tilanne on tarpeeksi tiukka. Itsekin käänsin sujuvasti NATO-kelkkani, kun itänaapuri väänsi hanat kaakkoon. Eli kaipa vanha koirakin siis kuitenkin oppii uusia temppuja!
Marjukka Kulmala
Kirjoittaja on jo nuorella iällä ympäristöajatteluun jämähtänyt ex-paimiolainen.
