
PAIMIO
MÄKIHYPPY Paimion Urheilijoiden veteraanihyppääjä, 45-vuotias Marko Jokiniemi kruunasi menestyksekkään kilpailukautensa viikonloppuna Siilinjärvellä hyppäämällä HS-45-mäestä SM-hopeaa. Kisan voitti Puijon Hiihtoseuran Juha Miettinen ja pronssia loikkasi samaisen seuran Petteri Mömmö.
Jokiniemen kausi oli täynnä sekä kotimaista että kansainvälistä menestystä, sillä helmikuussa palkintokaappi oli jo täyttynyt kahdella MM- ja kahdella SM-kullalla. Siilinjärvellä loikkien mittaa heikensivät kovat selkäkivut.
– Täytyy olla ihan tyytyväinen. Selkälihas revähtäneenä en pystynyt parempaan. Sekä ponnistuksessa, ilmalennossa että myös alastulossa sattui aika tavalla, palomiehenä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella työskentelevä Jokiniemi kertoi.
Seuraavaksi Jokiniemi aikoo lepuuttaa sekä selkää että mieltä tiiviin kisarupeaman päätteeksi.
– Sukset menevät nyt hetkeksi ainakin varastoon odottelemaan kevättä. Sitten jatketaan taas kohti ensi talven haasteita, Jokiniemi tuumi.