Paikan saamisessa on oma työnsä. Vastaani tuli todellisuus, että oman alani harjoittelupaikkoja on todella vähän Turun seudulla. Paikan saaminen on muodostunut yhteiseksi haasteeksemme opiskelijakollegoideni kanssa. Koska paikkoja on niin vähän, kilpailu on tietysti kovaa. Vaikeudeksi on koitunut se, että ensikertalaisena jää helposti niiden varjoon, joilla on jo työkokemusta. Suurena puheenaiheena on ollut, kuka tarjoaa sen ensimmäisen mahdollisuuden.
Harjoittelun tarkoitus on, että opiskelija saa käytännön kokemusta. Monessa työpaikassa kuitenkin edellytetään jo työkokemusta, jota on vaikea saada, jos kukaan ei tarjoa mahdollisuutta siihen. Sama koskee varmasti myös uusia kesätyönhakijoita. Kuka voisi olla se, joka perehdyttää ja innostaa nuoria työelämään.
Kesä- ja harjoittelupaikan hakeminen voi olla henkisesti raskasta. Kun olet saanut useasta paikasta vastaukseksi ”valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun”, mikäli olet saanut vastausta ollenkaan, turhautumisen tunne saattaa kasvaa suureksi. Sinnikkyys usein silti palkitaan, ja monen hakemuksen jälkeen olen aloittamassa pian harjoittelun. Tiedän kuitenkin, ettei kaikilla tilanne ole yhtä onnekas.
Olen tarkka siitä, millaiseen harjoitteluympäristöön haluan. Minulle tärkeintä ei ole palkka vaan se, miten harjoittelijaa kohdellaan.
Nuorilla on vähän työkokemusta, joten he eivät aina osaa arvioida työn laatua tai tunnistaa onnistumisia. Siksi on tärkeää, että he saavat ulkopuoliselta positiivista sekä kehittävää palautetta. Perehdytys kuuluu esihenkilön lisäksi muillekin työntekijöille. Lisäksi uutta työntekijää tulisi rohkaista sekä kohdella tasavertaisena työkaverina, ei pelkästään opetettavana tulokkaana.
Siru Varjus
Kirjoittaja on journalismin ja viestinnän opiskelija.
