
Pitkä lämpimän ilman putki toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla johti Peimarin seudulla uuteen hellepäiväennätykseen. Elohopea ylitti 25 asteen lukemat Piikkiön Yltöisissä sijaitsevalla sääasemalla lopulta kaikkiaan yhdeksänä päivänä, ja se rikkoi aiemman ennätyksen (5 päivää) selvästi. Viittä hellepäivää oli päästy aiemmin viettämään seudulla vuosina 2018 ja 2014.
Vaikka toukokuun jälkimmäisen puoliskon hellejakso olikin vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen pitkä, ei kuukausi kuitenkaan rikkonut keskiarvolämpötilaa mitattaessa kuukauden ennätystä. Se pysyy edelleen toukokuulla 2018, jolloin keskilämpötila oli tasan 14 astetta. Tänä vuonna toukokuun keskilämpötila jäi lopulta 13,6 asteeseen, pitkälti vappua seuranneen viileän jakson seurauksena.
10 hellepäivää kesän kynnyksellä
Toukokuun hellejakso sai jatkoa myös heti kesäkuun puolella, sillä valmistujaislauantaita vietettiin viime viikonloppuna korkeimmillaan yli 25 asteen lämpötilassa. Sen jälkeen helleraja ei kuitenkaan ole enää seuraavina päivinä rikkoontunut, joten tämän vuoden hellepäivälukema on toistaiseksi tasan kymmenen.
Se on joka tapauksessa hurja lukema, kun ottaa huomioon, että kesä on seudulla vasta alkanut. Keskimäärin seudulla on koko vuoden aikana yhteensä noin 20 hellepäivää, joten siinä mielessä ei ole mitenkään mahdottomuus, että kesän kuumista päivistä puolet ehti livahtaa ohi ennen kuin varsinainen kesä edes alkoi.
Viime vuonna hellepäiviä Yltöisissä mitattiin 16, kun vuonna 2022 lukema asettui 21:een. Vuosina 2015–2017 seudulla vietettiin melko viileitä kesiä, sillä kolmena suvena peräkkäin hellelukema jäi kymmeneen tai sen alle. Kesällä 2017 hellepäiviä ei poikkeuksellisesti koettu ainuttakaan.
31. päivän sade vesitti ennätyksen
Toinen toukokuun tilastokummajainen oli poikkeuksellinen kuivuus. Ilman kuukauden viimeisenä päivänä Yltöisiin satanutta 13,6 lisämillimetriä toukokuu 2024 olisi jäänyt historiaan mittaushistorian kuivimpana kuukautena, sillä kuukauden ensimmäisen 30 päivän sadekertymä oli vain 3,2 millimetriä. Viimeisen päivän sateiden myötä lopullinen lukema asettui siis 16,8 millimetriin, ja sekin on yksi mittaushistorian matalimmista luvuista.
Kesäkuu on tuomassa kuitenkin ainakin alun osalta melkoisen muutoksen toukokuuhun verrattuna. Vettä on satanut seudulla jo kahden ensimmäisen päivän aikana enemmän kuin koko toukokuun aikana yhteensä, ja sääennustekin povaa huomisesta keskiviikosta alkaen selvästi viileneviä päivälämpötiloja. Ennusteen mukaan päivän korkeimmat lämpötilat kohoavat tällä viikolla ja ensi viikon alussa tasaisesti 16–20 asteen välimaastoon, ja erituisesti perjantai–lauantai-akselilla on mahdollisuus sadekuuroihin.
Hellepäivien määrät Peimarissa viime vuosina
2024: 10*
2023: 16
2022: 21
2021: 35
2020: 22
2019: 19
2018: 32
2017: 0
2016: 10
2015: 6
*toistaiseksi