Hyvinvoinnin Tavarataloa pyöritetään Paimion parantolasta käsin

0
Tomi Kottonen ja Hanneli Salo toimivat Hyvinvoinnin Tavaratalon yrittäjinä. Yrityksellä on toimitilat Paimion parantolassa.

– Meiltä on lähtenyt tuotteita 68 eri maahan, aina Polynesiaan saakka, kertoo yrittäjä Tomi Kottonen.

– Maailmalla luotetaan suomalaisiin hyvinvointituotteisiin, esimerkiksi suomalaisten lääketehtaiden tekemiin ravintolisiin, hän sanoo.

Kottonen on pyörittänyt Hyvinvoinnin Tavaratalo -nimistä verkkokauppaa jo 20 vuoden ajan. Se myy tuotteita pääosiin Suomen sisällä, mutta neljä vuotta sitten Hyvinvoinnin Tavaratalon rinnalle perustettiin Arctic Pure -niminen rinnakkaisverkkokauppa kansainvälisille asiakkaille.

– Se on sellainen meidän lempilapsi – vapaan kasvatuksen saanut lempilapsi, johon panostetaan, kun Hyvinvoinnin Tavaratalolta jää aikaa, perheyrityksen toinen osapuoli, Hanneli Salo hymyilee.

Kun Arctic Pure perustettiin, oli yrittäjillä ajatuksena, että Suomesta kannattaisi ulkomaille viedä ainakin marjajauheita, sienituotteita ja muuta suomalaista metsää hyödyntäviä tuotteita.

– Mutta yllättävää onkin ollut se, että ulkomailla ollaan eniten oltu kiinnostuneita suomalaisista ravintolisistä. Tämä kertoo siitä, että suomalaiseen laatuun todella luotetaan. Yllätys on ollut myös se, että Suomesta saatetaan tilata tuotteita hinnan takia – hyvinvointituotteet kun voivat olla maailmalla kalliimpia kuin Suomessa, Kottonen kertoo.

Yrittäjien mukaan kalaöljyä myydään paljon ulkomaille, ja esimerkiksi italialaiset miehet tilaavat paljon hiusravinteita.

– Ja tietysti niitä marjajauheita ja sienituotteitakin menee.

Kaksi vuotta parantolassa



Vaikka Hyvinvoinnin Tavaratalo on toiminut jo 20 vuoden ajan ja on yksi alansa suurimmista verkkokaupoista Suomessa, harva paimiolainen tietää, että yritystä pyöritetään Paimion parantolasta käsin. Parantolassa se on toiminut kahden vuoden ajan. Sitä ennen toimintaa pyöritettiin Turun Leaf Areenan toimistolta käsin.

Kivijalkamyymälää yrityksellä ei kuitenkaan ole ja sen tuotteet lähtevät matkaan Raisiosta käsin.

– Olemme ulkoistaneet varastomme ja tuotteiden lähettämisen ulkopuoliselle yritykselle. Täällä parantolassa meillä on siis ihan toimistotilat ja täältä käsin pyöritämme esimerkiksi asiakaspalvelua. Olemme paimiolaisia, siksi on luonnollista, että yrityksemme osoite on myös täällä. Silloin tällöin tulee kyselyjä, että saako tulla paikan päälle ostoksille, mutta meillä ei täällä Paimiossa ole mitään tuotteita, Salo sanoo.

Myös markkinoinnin yritys on ulkoistanut ulkopuoliselle taholle ja parantolassa pariskunta työskentelee kahdestaan.

Hyvinvoinnin Tavaratalo myy nimensä mukaisesti hyvinvointituotteita laidasta laitaan: niin ravintolisiä, vitamiineja, luonnonkosmetiikkaa kuin kuivaelintarvikkeitakin.

Valikoimat ovat laajentuneet vuosien varrella, mutta pääosin tuoteryhmät ovat pysyneet samanlaisina.

– Myös tuotteiden kysyntä on ollut melko samanlaista aina. Tosin välillä on aina jotain piikkejä, kuten superfood-piikki ja gluteenittomien tuotteiden suosion kasvu. Lisäksi esimerkiksi korona-aikana ruuan myynti kasvoi huomattavasti, Salo kertoo.

Syyskuussa hyvinvointipäivä



Kun Hyvinvoinnin Tavaratalo, yrittäjien käyttämän lempinimen mukaisesti ”Hyvis” perustettiin kaksikymmentä vuotta sitten, olivat verkkokaupat uusi asia Suomessa.

– Silloin tämän alan verkkokauppoja oli meidän lisäksi kaksi. Nykyisin kilpailua riittää. Periaatteessa kaikki pt-kaupat myyvät samanlaisia tuotteita kuin meillä ja niitä on tuhansia. Mutta näin laajoja hyvinvointialan verkkokauppoja ei ole muita, yrittäjät kertovat.

Pitkän toiminta-aikansa vuoksi yritys on kuitenkin pystynyt vakiinnuttamaan paikkansa kotimaan markkinoilla.

Tulevaisuudessa se tähtää entistä enemmän ulkomaille.

– Siellä on markkinaa laajentua eri tavalla kuin Suomessa. Seuraavaksi aiomme ottaa myyntiin suomalaista leipää, Kottonen kertoo.

Syyskuussa yritys järjestää 20-vuotisen taipaleensa kunniaksi parantolassa hyvinvointipäivän.

– Paikalle tulee hyvinvointialan puhujia, pääsee parantolan opastetulle kierrokselle ja paikalla on pientä tuotemyyntiäkin, yrittäjät kertovat.