Kesä ja lämpö kuuluvat yhteen. Ainakin itse nautin siitä, kun ulos lähtiessä ei tarvitse kääriytyä naparetkeilijän asusteisiin, jäätelö tuntuu virkistävän viileältä eikä vain aiheuta vilunväristyksiä ja uimaan voi mennä käymättä saunan kautta (avantouimarit ovat varmasti toista sorttia).
Mutta tänä kesänä lämpöä oli liikaa. Kyseenalainen kesän huippuhetki oli päivä, jolloin todettiin rakkaan maapallomme keskilämpötilan olleen suurin koskaan mitatuista ja arviolta suurin sataantuhanteen vuoteen. Samanlaisia olivat päivät, jolloin totesimme sinilevätilanteen estävän uimaan menon Rantalan leirikeskuksessa. Toivottavasti nämä olivat oikeasti huippuhetkiä ja tulevaisuudessa näemme vain ympäristökuorman vähenemistä. Meidän pitää ihan jokaisen ottaa tosissaan Luojan luomakunnasta hyvän huolen pitäminen. Vielä on toivoa!
Toivon huippuhetkiä pääsin (samoin kuin monet työkaverini) kokemaan rippileirillä. Itselleni riparit ovat aina olleet kesän huippuhetkiä kaikkine nuorten elämään kuuluvine häröilyineen, yhdessä tekemisineen ja keskusteluineen, Jumalan edessä hiljentymisineen. Tänä kesänä puhuimme aika paljon tämän hetken maailmasta, sodasta ja rauhasta, ympäristöasioista, tulevaisuudesta ja toivosta, omasta rajallisuudestamme ja Jumalan huolenpidosta – siitä miten kaikki on aluksi meidän ja loppujen lopuksi ”korkeemmas käres”. (Ehkäpä tällaista keskustelua tarvittaisiin enemmänkin.
Riparista kylillä kertoessani joku tokaisi, miksi meille aikuisille ei ole tuollaista. Niin – miksipä ei. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivon huippuhetkeksi tuon leirin tekivät erityisesti tulevaisuuden toivot, upeat nuoret, ihan jokainen. Voimme yhdessä katsoa turvallisesti tulevaisuuteen.
Meillä on toivoa!
Miika Rosendahl
kirjoittaja nauttii
