Vielä 30 vuotta sitten ollessani ala-asteella käsityötuntien puitteissa oli mahdollista kutoa itselleen räsymatto tai poppana. Nykyisin harvassa ovat koulut, joista edes löytyisi kangaspuita – saati aikaa kudonnan opetukselle.
Vielä harvemmassa kodissa on enää kangaspuita, joten monelle nykylapselle kangaspuut saattavat olla aivan vieras kapine.
Koska kudontaa ei enää kouluissa opeteta, eikä monilla ole tilaa omille kangaspuille, ovatkin kansalaisopistot, työväenopistot sekä Taitokeskukset niitä harvoja paikkoja, joissa maton- ja kankaankudontaa enää on mahdollista oppia ja harrastaa. Mutta kuinka kauan?
Turun työväenopisto lakkautti kudonnan opettamisen kymmenkunta vuotta sitten ja kangaspuista luovuttiin tilanpuutteen vuoksi. Nyt Paimion opiston PAKK:in kudontakurssi peruuntui ja muuttui omatoimikudonnaksi. Tämä johtuu Paimion kaupungin kansalaisopistolle kohdistamista säästöpaineista, minkä vuoksi kurssien minimiosallistujamääriä on nostettu ja monet kursseista ovat peruuntuneet.
Nyt kutojat ovatkin huolissaan, ajetaanko kudonnan opetus pikku hiljaa kokonaan alas. Kutojat muistuttavat, että mattojen kutominen on suomalaista kansanperinnettä, ja olisi sääli, jos taito katoaisi kokonaan.
Onneksi näyttää siltä, että kiinnostus perinteisiä käsityötaitoja kohtaan ei kuitenkaan ole katoamassa. Esimerkiksi hiljattain Iskun talolla järjestetty kehruukurssi veti hurjasti väkeä ja Paimion opiston pitsinnypläyskurssi on lähes täysi. Jotta uudetkin harrastajat löytäisivät esimerkiksi matonkudonnan pariin, tulisi kursseja kuitenkin tarjota ja markkinoida riittävästi – eikä säästöjen vuoksi karsia kansanperinnettä kadoksiin.
