Avoimia työpaikkoja niukasti – paikallisesti työllisyys kohtuullisen hyvä

0
Avoimien työpaikkojen määrä esimerkiksi ravitsemusalalla on vähentynyt vuoden kuluessa. reilusti, Arkistokuva: Ari-Matti Ruuska.

PAIMIO,KAARINA, SAUVO

Syyskuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa vain parisentuhatta kappaletta. Uusia työpaikkoja tuli syyskuussa tarjolle 55 % vähemmän kuin vuotta aiemmin ja kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 57 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 23 100 työtöntä työnhakijaa. Syyskuun aikana työttömien määrä laskee normaalivuosina elokuuhun verrattuna jonkin verran, kuten kävi nytkin. Työttömien määrä supistui tosin vain sadalla hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna

Vuotta aiemmasta on maakunnassa työttömien määrä noussut 3 200 henkilöllä eli 16 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa vain 12 %. Maakunnan työttömyys on kasvanut voimakkaammin kuin maassa yleisesti, jos verrataan edeltävän vuoden tilanteeseen. Eniten työttömyys on kasvanut palvelu- ja myyntityöntekijöiden sekä erityisasiantuntijoiden joukossa. Toimialoittain katsottuna työttömien määrä kasvoi voimakkaammin hoitoalan ( 38%), tekniikan alan, maatalous- ja puutarha-alan, palvelualan ja siivousalan tehtävissä. Varsinais-Suomessa myös lomautettujen määrä nousi 400 henkilöllä (29 %) verrattuna vuodentakaiseen.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli syyskuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,8 % eli 1,2 %-yksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömien määrä on ollut reippaassa nousussa syyskuussa ja nuorten työttömyyskin noussut vajaat 30 prosenttia vuodentakaisesta.

Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (10,4 %) sekä Turussa (13,0 %). Pienin työttömyysaste oli kunnista Ruskolla (4,5 %).

Paimiossa työttömyysprosentti oli syyskuussa 5,5, ja se oli toiseksi paras lukema Varsinais-Suomessa. Työttömiä työnhakijoita oli 288, ja määrä kasvoi kuukaudessa vain muutamalla.

Kaarinassa työttömyysprosentti oli 6,5. Työttömien määrä pysyi samana kuin elokuussa, eli työttömiä työnhakijoita oli 1150. Vuoden takaiseen kasvua oli noin 250 henkeä.

Sauvossa työttömyysprosentti oli 6,6 ja työttömänä 88 henkeä. On melko poikkeuksellista, että Sauvon työttömyysaste on prosentuaalisesti korkeampi kuin Paimion ja Kaarinan.

FAKTA

Käänne kestää

Tilastokeskuksen mukaan koko maassa työllisenä oli 2 574 000 henkeä eli 54 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömänä oli 227 000 henkeä eli 30 000 viimevuotista enemmän.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan uusia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin syyskuussa 29 700. Kokonaisuudessaan syyskuussa oli avoimena 56 200 työpaikkaa, mikä on peräti 53 100 vähemmän kuin vuosi sitten.

”Työllisyys reagoi suhdannekäänteisiin viiveellä, joten ei yllätä, että työttömyys jatkaa toistaiseksi nousussa. Parempia aikoja jouduttaneen odottamaan ensi vuoteen”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.