Verotiedot julki: Varhan seitsemän kärkijohtajan palkkatulot yhteensä hieman yli miljoona euroa

0
Varhan johdon palkat ovat olleet julkisuudessa paljon, varsinkin mitä enemmän toimintaan on kohdistunut säästötarpeita. Kuvassa keskellä Sanna Vauranoja ja oikeassa reunassa Tarmo Martikainen.

Torstaina julkistettujen verotietojen mukaan Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhan tulokuningas on Suomen kovapalkkaisin hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen. Muutenkin Varhan hyvinvointialueen johto keräsi melkoisen tulopotin viime vuonna.

Selkeä tulokuningas oli hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen , jonka ansiotulot olivat 217 214 euroa. Pirkanmaalla edelleen asuvalla Martikaisella oli lisäksi pääomatuloja 2 668 euroa. Veroja hän maksoi 102 547 euroa. Veronpalautuksia hän sai 7 229 euroa.

Martikainen on hyvinvointialuejohtajien palkkavertailussa ykkönen 18 756 euron kuukausipalkalla. Suurin osa hyvinvointialuejohtajista tienaa 15 000–16 000 euroa kuukaudessa.

Myös tulosaluejohto keulilla

Varhan pomojen tuloissa toiseksi asettuu Tyks-sairaalapalveluiden tulosaluejohtaja Mikko Pietilä , jonka ansiotulot olivat viime vuonna 191 716 euroa. Veroja hän maksoi 88 062 euroa.

Tulosaluejohtajista sote-palveluiden Mikko Pakarinen sai 139 314 euron tulot, ikääntyneiden palveluiden Eeva-Sirkku Pöyhönen 143 432 euroa. Ennen Varhaa Pöyhönen toimi Paimion sosiaali- ja terveysjohtajana.

Varhan järjestämisjohtaja Antti Parpo tienasi työstään 119 728 euroa, minkä lisäksi hänellä oli pääomatuloja 5 780 euroa. Parpo on vastikään jättänyt hakemuksen Paimion kaupunginjohtajan virkaan.

Konsernipalvelujohtaja Laura Saurama sai puolestaan 124 034 euron ansiotulot. Veronpalautusta hän sai 1 403 euroa.

Yhteensä seitsemän ylimmän johtajan palkkatulot olivat 1 059 483 eroa.

Kokopäiväisesti Varhalle työskentelevä aluehallituksen kaarinalainen puheenjohtaja Sanna Vauranoja (kok.) ansaitsi viime vuonna 79 392 euroa.