
PAIMIO, SAUVO
Viime vuoden verotietojen valossa Peimarin alueen menestyksekkäin yritys oli tiemerkintöihin erikoistunut Hot Mix. Yritys on ollut jo vuosia Paimion yhteisöverolistan kärjessä, mutta nyt piikkipaikka tuli entistäkin komeammin luvuin.
Yrityksen verotettava tulo viime vuonna oli lähes 9,2 miljoonaa euroa eli tuplaten edelliseen vuoteen nähden, ja yhteisöveroja se maksoi yli 1,8 miljoonaa.
Vuonna 2022 Hot Mix oli myös listauksen keulilla, mutta maksoi yhteisöveroja selvästi vähemmän eli noin 917 000 euroa.
Sauvolainen Metalliasennus Huuhka on seudun selvä kakkonen, ja Sauvossa omaa luokkaansa. Metallisasennus Huuhka Oy:n verotettava tulo oli yli nelinkertaistunut edellisestä vuodesta lähes 4,4 miljoonaan euroon. Maksuunpantu yhteisövero lähenteli 900 000 euroa.
Paimiossa yhteisöverolistan kakkosena on kuten vuotta aiemminkin Lounais-Suomen Osuuspankki, jonka tulot niinikään nousivat huimasti 8,3 miljoonaan euroon. Maksuunpantu yhteisövero oli yli 1,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 pankki maksoi yhteisöveroja vain 420 000 euroa.
Pankin tuloksen taustalla näkynee se, että miinuskorot jäivät historiaan. Sama ilmiö näkyi pankkien viime vuoden tuloksissa eri puolella maata.
Kolmanneksi listalle kipusi nyt Asianajotoimisto Thuresson reilulla 1,6 miljoonalla. Yhteisöverojen osuus oli vajaat 330 000 euroa. Yli miljoonan verotettavat tulot Paimiossa olivat myös Paimion Lämpökeskus Oy:llä
Sijoitustoiminnan alalla vuosi oli ilmeisesti haasteellisempi, sillä esimerkiksi Lähteenmäen perheen sijoitusyhtiö Pemarstock Oy:n sijoitus putosi aiemmista vuosista. Nyt yhtiö maksoi yhteisöveroja yli puolet vähemmän kuin vuonna 2022.
Sauvossa yhteisöverolistan kärkinimissä oli muitakin tuttuja kuin Huuhka. Kakkosena listalla oli T. Rusi Oy selvästi yli miljoonan euron tuloilla, ja kolmantena J.Suominen Oy noin 550 000 euron tuloilla. Vuoden 2022 kolmonen, eli Maalaus- & Saneerausliike Puisto Oy oli nyt listan nelonen.
Kaarinassa suurin yhteisöveromaksaja Swegon Ilto Oy, jonka tulot olivat reilut 3,5 miljoonaa ja maksuunpantu yhteisövero reilut 700 000 euroa. Sweconin sijoitus parani edellisvuoden kolmossijasta.
Sen sijaan listan kakkosena on Kaarinassa yllätysnousija. Boston Group Oy:n tulot olivat vajaat 2,8 miljoonaa. Tukkukauppayritys myy drooneja ja pelituotteita.
Kolmantena on Langh Group Oy, jonka verotettava tulo oli lähes samaa luokkaa.
Kaarinassa 15 yritystä ylsi yli miljoonatulokseen.
Edellisestä vuodesta listan kärkinimistä putosivat kokonaan esimerkiksi listan ykkösenä ollut JKK-Kiinteistö Oy ja Hess-Pro Oy.