
Suuri työllisyysuudistus astuu voimaan 1.1.2025. Se tarkoittaa, että valtio luovuttaa työllisyyspalveluiden järjestämisvastuun kunnille.
Vuodenvaihteen jälkeen 273 työllisyyspalveluviranomaista siirtyy valtiolta Turun työllisyysalueen palvelukseen. Turku ottaa palveluista vetovastuun, mutta järjestämisvastuuta delegoitiin myös muille alueeseen kuuluville kunnille, joista Paimio on yksi.

Jatkossa työllisyyspalveluita voidaan tarjota kuntalaisille lähipalveluina nykyisen neljän toimipisteen eli Turun, Salon, Uudenkaupungin ja Loimaan toimipisteiden sijaan. Paimiossa on näistä uusista pisteistä yksi.
Työnhakijatiedot siirtyvät automaattisesti
Uudistuksen ei pitäisi näkyä henkilöasiakkaille muuten kuin että vuodenvaihteen aikaan sähköiset asiakasjärjestelmät ovat poissa käytöstä.
Turun työllisyysaluejohtaja Pipa Turvanen kertoo, että uudistuksessa kaikki henkilöasiakkuudet ja tiedot siirtyvät automaattisesti ja asiakkaat voivat rauhassa odottaa työllisyysalueen yhteydenottoa.
– Muutos ei vaikuta asiakkuuksiin eikä sovittuihin toimenpiteisiin, Turvanen vakuuttaa.
Sen sijaan yritys- ja työnantaja-asiakkaat eivät siirry automaattisesti, eli uudistus tuottaa lisää työtä työnantajille.
– Heidän pitää olla yhteydessä omaan kuntaansa, jotta heille voidaan määritellä vastuuvirkailija. Vasta sen jälkeen he pääsevät käyttämään yrityksille suunnattuja sähköisiä palveluita.
Turvasen mukaan työllisyysuudistus tähtää työttömyyden hoitamisen sijaan työllisyyden edistämiseen.
– Tarkoitus on kohdentaa nykyistä enemmän palveluita työnantajille, jotta kohtaanto-ongelma saadaan ratkaistua mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi uudistuksen tarkoituksena on varmistaa, että työllistyminen ja työllistäminen ovat mahdollisimman kestäviä ja järkevää, eli että ihmiset saadaan töihin lähelle omaa osaamistaan ja omaa koulutustaan sekä mahdollisimman tuottavaan tehtävään, Turvanen kuvailee.
Vaikka työllisyysalueuudistuksen piti olla kustannusneutraali, se ei Turvasen mukaan tule toteutumaan.
Esimerkiksi Turun työllisyysalueen budjetti on ensi vuonna reilu 50 miljoonaa euroa. Valtion rahoitus tästä tulee olemaan hieman yli 47 miljoonaa euroa. Tähän summaan eivät sisälly kunnille tulevat korkeammat työttömyysetuuskustannukset, joista kunnat kuittaavat jatkossa nykyistä suuremman osuuden nykyistä aiemmin.
– Työttömyysturvan kuntaosuus on siis muuttumassa. Se alkaa vuodenvaihteen jälkeen juosta 100 ensimmäisen työttömyyspäivän jälkeen nykyisen 300 päivän sijaan. Se lisää kuntien kustannuksia. Esimerkiksi Turussa työttömyysetuusmaksut ovat tällä hetkellä noin 20 miljoonaa euroa, jatkossa 33 miljoonaa, Turvanen laskee.
Tietojärjestelmä aiheuttaa tuplatyöt
Työllisyyspalveluiden siirrossa valtiolta kunnille on isoja keskeneräisiä asioita vielä uudistuksen aattona.
Uudistus astuu voimaan, mutta tietojärjestelmien integrointi on yhä kesken. Työllisyyspalveluvirkailijat käyttävät kahta tietojärjestelmää, mikä tarkoittaa kaksinkertaista työtä.
Helpotusta on luvassa aikaisintaan toukokuussa, jolloin on tulossa seuraava tietojärjestelmäpäivitys.
Työllisyysalueuudistus
- Kunnat ottavat 1.1.2025 vastuulleen työllisyyspalveluiden järjestämisvastuun.
- Varsinais-Suomeen syntyy uudistuksessa kaksi työllisyysaluetta: Turun ja Salon.
- Turun työllisyysalueeseen kuuluu 23 kuntaa, Salon neljä.
- Työllisyyspalveluita tuotetaan jatkossa nykyistä laajemmin lähipalveluina. Se tarkoittaa, että työnhakija saa työllisyyspalvelut käytännössä omasta kunnastaan. Paimiossa ppalvelupiste on Apilatiellä.
- Muutos ei näy työnhakijalle mitenkään, mutta yritys- ja työnantaja-asiakkaat joutuvat tekemään toimenpiteitä.
- Turun työllisyysalueen väestöpohja on noin 420 000 asukasta. Työvoimapohja on noin 202 000 henkeä ja työpaikkojen määrä 183 889.
- Alueella toimii 46 140 yritystä, kaksi yliopistoa, kaksi ammattikorkeakoulua ja 13 ammatillisen opetuksen järjestäjää.