PAIMIO
– Meilläkin oli osamme tässä pahuuden keskiössä.
Näin totesi elokuvatuottaja Ilkka Matila Paimiossa joulun alla, kun paikallinen Bio Stara järjesti seniori-ikäisten ”Aikuisten olohuone” -ryhmälle ainutlaatuisen ennakkonäytöksen Klaus Härön ohjaamasta ja Matilan tuottamasta Ei koskaan yksin -elokuvasta.
Elokuvan laajasta tekijätiimistä Paimion näytöksessä olivat paikalla myös ohjaaja Härö ja pääosan esittäjä Ville Virtanen.
Kyseessä on 1940-luvulle sijoittuva upea epookki-filmi, jonka muissa keskeisissä rooleissa ovat muun muassa Nina Hukkinen, Rony Herman, Naemi Latzer ja Kari Hietalahti. Elokuva kertoo toisen maailmansodan vuosista, jolloin Suomi otti vastaan juutalaispakolaisia Saksasta ja Itävallasta.
Pakolaisten auttamisen keskiössä oli suomalainen liikemies ja hyväntekijä Abraham Stiller. Hän teki kaikkensa auttaakseen Suomeen tulleita pakolaisia, joita uhkasi luovutus Suomesta keskitysleirille Auschwitziin.
Mutta riittikö se?
Kyseisen elokuvan ensi-ilta on – ellei Paimion Aikuisten olohuoneen ennakkonäytöstä oteta lukuun – 17. tammikuuta 2025.
Myös Paimiossa ja Kaarinassa.
Luurangot esiin
Suomen suhde natsi-Saksaan on ollut vaikea aihe, ja on edelleenkin.
Mutta oliko 1940-luvun Suomella, neljän miljoonan asukkaan kansakunnalla, Neuvostoliiton kupeessa, suuresti valinnanvaraa?
Paimiolaiset Tali-Ihantalan veteraanit – nyt jo edesmenneitä – kertoivat aikoinaan Kunnallislehdelle, kuinka Saksan ilmavoimien ”Stuka”-syöksypommittajat nousivat Imatralta ilmaan vuoden 1944 kesä-heinäkuussa joka ikinen päivä kello 15.
Laivue Kuhlmey antoi Tali-Ihantalan taistelijoille paitsi tärkeän kahden tunnin lepotauon myös toivonkipinän eloon jäämisestä.
Se oli niissä oloissa paljon.
Silti monia asioita olisi Hitlerin Saksan kohdalla pitänyt tehdä Suomessa toisin. Tai jättää kokonaan tekemättä.
Tästä on kyse Klaus Härön uudessa, väkevässä elokuvassa, joka on riipaiseva ja kuvastoltaan kaunis.
– Kaapinovet pitää avata, muuten luurangot jäävät kummittelemaan. Se on minulle elokuvan ydintä, totesi tuottaja Ilkka Matila Paimion elokuvanäytöksen yhteydessä.
Virtanen teki töitä
Elokuvan taustalla on Rony Smolarin romaani Setä Stiller: Valpon ja Gestapon välissä. Elokuvakäsikirjoituksen ovat työstäneet Härö ja Jimmy Karlsson.
– Klasu ja Jimmy saivat laitettua Abrahamin hengen hyvin rivien väliin, totesi Ville Virtanen Bio Staran salissa.
Elokuva oli Virtaselle antoisa, mutta samalla työläs. Tekstiä oli luettava siihen saakka, kunnes se lopulta lähti selkärangasta.
– Toistin jotain pikku repliikkiäkin varmaan noin sata kertaa. Saksan- ja hepreankielisten tekstien kohdalla toistoja tarvittiin tuhansittain.
Elokuvan hepreankielistä rukouslaulua Virtanen treenasi kymmenen kertaa päivässä, puolen vuoden ajan.
Työnteko kannatti. Päärooli Härön uutuuselokuvassa on kenties Virtasen pitkän uran toistaiseksi hienoin suoritus.
– Tässä elokuvassa ei ole kysymys siitä, kummalle puolelle asettuu, vaan minkä puolelle. Vihan vai anteeksiannon ja rauhan. Stiller pelkäsi, mutta ei kangistunut, vaan uskoi asiaansa, pohdiskeli Virtanen.
Viinanhuuruinen Valpo
Monessa yhteydessä ”symppishahmona” esiintynyt Kari Hietalahti tekee Virtasen tavoin hyvän roolityön. Hän on tuon ajan Valtiollisen Poliisin kovaotteinen, mutta älynlahjoiltaan alamittainen isottelija.
– Valpossa oli noihin aikoihin väkivaltainen työkulttuuri ja viinanhuuruinen ilmapiiri, luonnehti Matila silloista Valpoa, jonka poliisikunnassa on sanottu olleen myös avointa Gestapo-henkeä.
Ei koskaan yksin -elokuvan ohjaaja Klaus Härö kertoi kasvaneensa siinä luulossa, että Suomi ei osallistunut juutalaisten kansanmurhaan.
– Ei koskaan yksin kertoo miehestä, joka lähtee mittelöön itseään suurempien voimien kanssa. Abraham Stiller puolusti heikoimmassa asemassa olevia aikana, jolloin virallinen Suomi katsoi antisemitismiä läpi sormien, Härö totesi Paimiossa.
Elokuvan suuri kysymys yksilötasolla on, kykeneekö Abraham lunastamaan lupaustaan.
– Olen ohjaaja, koska minua kiinnostavat ihmisten tarinat. Tämän elokuvan päähenkilö Abraham Stiller, Ruben Stillerin isoisä, on todellinen henkilö. Hänet pakolaisten auttaminen lopulta traumatisoi.
– Elokuva on inhimillinen tarina auttamisesta. On tärkeää yrittää parhaansa, vaikka lopputuloksesta ei olisikaan varmuutta, Härö sanoi.
Iso yhteistuotanto, Pohjois-Amerikan levityssopimus
Ensi perjantaina ensi-iltansa saava ”Ei koskaan yksin” on ollut pitkäaikainen hanke. Ensimmäiset keskustelut aiheen tiimoilta käytiin jo kesällä 2006.
– Klasun lapset ovat nyt aikuisia. He eivät ole eläneet sellaista aikaa, jolloin Klasu ei olisi tehnyt tätä elokuvaa, Ville Virtanen sanoi.
Toki välissä ja matkan varrella on syntynyt paljon muuta arvokasta tuotantoa.
Osaltaan viivettä on aiheuttanut se, että ”Ei koskaan yksin” -elokuvan budjetti on suomalaisen elokuvan keskivertobudjettiin nähden kolminkertainen ja että kyseessä on kuuden maan yhteistuotanto.
Rahoitusta, tekijöitä ja osaamista on haettu paitsi Suomesta myös Ruotsista, Tanskasta, Virosta, Saksasta ja Itävallasta.
Ajopuuteorian karilleajo?
”Ei koskaan yksin” on saanut Pohjois-Amerikan levityssopimuksen. Pohjois-Amerikan ensi-ilta on Palm Springsin elokuvafestivaaleilla Kaliforniassa tammikuussa, Modern Masters -kilpailusarjassa.
Elokuva on mukana myös useilla muilla tunnetuilla elokuvafestivaaleilla.
– Lopputulos on onnistunut, ja ympärillä on hyvä pöhinä. Mikään ei harmita, totesi Ilkka Matila ja kertoi uutuuselokuvan erikoisuutena olevan se, että asiat on suunniteltu perinpohjaisesti ja hyvin.
– Kohtauksia ei jäänyt käyttämättä, ja kykenimme hyödyntämään luppoajat. Meillä oli todella ammattitaitoinen tiimi. Alan parhaat osaajat.
Miksi juuri tämä tarina? kysyi Paimion innostuneen ”testiyleisön” joukossa istunut Antti Aro.
Ilkka Matila vastasi:
– 1970-luvun lopulla löysin äitini kirjakaupasta Elina Sanan teoksen ”Kuolemanlaiva s/s Hohenhörn: Juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa”. Kirja muutti käsitykseni. Tuohon aikaan suomalainen keskustelu soljui vielä ajopuuteorian pohjalta tyyliin, että emmehän me, vaan nuo natsit.
