Voiko Varhan vaade vuokraneuvotteluista uhata jopa terveyskeskuksen tiloja?

0
Paimion pääterveysasema on neliöiltään suurin Varhan vuokraamista tiloista Paimiossa.

PAIMIO

Varhan aluehallitus linjasi juuri ennen vuodenvaihdetta, että se pitää pääosin voimassa hyvinvointialueen ja kuntien väliset tilavuokrasopimukset vain tämän vuoden loppuun saakka. Samalla todettiin, että optiovuotta 2026 käytetään kunnilta vuokratuissa tiloissa lähinnä huoneistoalaltaan vain yli 400 neliön kokoisissa ja hyväkuntoisiksi katsotuissa tiloissa sekä paloasemilla. Useimmissa pienemmissä vuokrakiinteistöissä vuokrasopimus uhkaa siis päättyä vuoden 2025 lopulla.

Edessä neuvottelukevät?


Mitä Varhan vuokratiloja koskeva linjaus voi paikallisesti tarkoittaa? Todennäköisesti kevään aikana käynnistyviä tiukkoja neuvotteluja, sillä koko viime vuoden ajan Varha on jo tivannut alueensa kunnilta alennuksia vuokriin, mutta kunnat ovat yhdessä tuumin ne torpanneet.

Paimion kaupungin kiinteistöpäällikkö Tero Aaltonen ei usko, että Varha olisi hylkäämässä vuokratiloista esimerkiksi Paimion pääterveysaseman, vaikka sen kunnosta ja mahdollisesta Varhan teettämästä kuntotarkastuksen tuloksista ei kaupungin puolella tarkempia tietoja olekaan.

Varha teetti loppuvuodesta 2023 kuntokartoituksen koko alueella omistamistaan ja vuokraamistaan tiloista, mutta kartoituksen kuntakohtaiset tarkat tiedot salattiin ja julki kerrottiin vain se, minkä verran missäkin kunnassa on eri kuntoluokkiin sijoitettuja neliöitä. Salauspäätöstä Varha perusteli sillä, että tietojen julkistaminen olisi vahingollista sekä Varhalle että kunnille. Tätä kunnissa on kummasteltu siksi, että käsitys tilojen kunnosta pitäisi on kai sama ennenkuin niistä voidaan keskustella.

Aaltosen mukaan kaupungin oma arvio pääterveysasemasta on, että rakennus on ikäisekseen hyväkuntoinen. Myös huhut sisäilmaongelmista ovat osoittautuneet vääriksi.

– Mitään ei ole tutkimuksissa löytynyt.

Aaltonen rohkeneekin epäillä, että toiminnot pääterveysasemalla olisivat uhattuna. Hän kertoo, että Varha on paraikaa jopa panostamassa siellä vuodeosaston potilasnostimiin. Hankinnat olivat käynnissä vuoden alussa ja lupa muutoksiin on kysytty vuokranantajalta eli kaupungilta. Kyseisten nostimien yksittäinen kappalearvo lie jotain 50 000 euroa, joten aivan pienestä panostuksesta ei ole kyse.

– Enemmänkin näen, että keskustelut vuokrauksesta ja sen jatkosta aukeavat jossain kohtaa nyt keväällä ja painottuvat hintakeskusteluun, sanoo Aaltonen.

Paimio vuokraa Varhalle paitsi pääterveysaseman ja paloaseman tiloja, myös sote-toimistotiloja mm. kaupungintalolla ja eri kouluilla. Sauvossa Varhan käytössä ovat terveysasema ja palvelukeskus, paloasema ja sen kalustohalli sekä kouluterveydenhuollon tilat. Sauvo-talossa ei enää ole Varhalla toimistotiloja.

Vuokratiloja koskeviin neuvotteluihin kunnat ja Varha joutuvat myös siksi, että lainsäädännön perusteessa kunnissa olevat vuokratilat on yhtiöitettävä. Syksyllä esillä ollut ajatus kuntien yhteisestä kiinteistöyhtiöstä on jo unohdettu.

Esille on tiettävästi ainakin alustavasti noussut se mahdollisuus, että vuokratilat yhtiöitettäisiin Paimion Yrityskiinteistöjen alle. Kyse on jo pidempään toimineesta kaupungin omistamasta yhtiöstä. Se hallinnoi kahta teollisuuskiinteistöä, joissa toimivat nyt Mesera Cranes Finland Oy ja Stera Technologies Oy.