Livia sopeuttaa ja aloitti YT-neuvottelut

0
Kunnallislehden arkistokuva maaseutuoppilaitoksesta..

PAIMIO-KAARINA

Ammattiopisto Liviaa hallinnoivan Peimarin koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus päätti, että kuntayhtymässä käynnistetään yhteistoimintaneuvottelut.

Kyse on ”sopeuttamistoimista yhteistyössä henkilöstön kanssa” eli käytännössä lomautuksista ja mahdollisesti jopa irtisanomisista.

Talvikuukausina käytävissä YT-neuvotteluissa lähtökohtana on, että koulutuskuntayhtymän talous on vuoden 2025 osalta tarkentunut noin miljoonan euron suuruiseen alijäämään.

Järeitäkin toimia saatetaan tarvita

YT-neuvottelujen tulos selvinnee maaliskuun aikana.

Peimarin koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus oli yksimielinen tehdessään päätöksen YT-neuvottelujen aloittamisesta.

Yhteistoimintamenettelyn mukaiset neuvottelut käydään, jotta saataisiin aikaan tarvittava miljoonan euron tulosparannus. On selvää, ettei siihen ole mahdollista yltää vähäisin toimenpitein.

Peimarin koulutuskuntayhtymää koskeva opetus- ja kulttuuriministeriön suoritepäätös vuodelle 2025 on 905 opiskelijavuotta ja rahoitus noin 11 miljoonaa euroa.

Peimarin koulutuskuntayhtymän talousarvio vuodelle 2025 ja talous- ja toimintasuunnitelma vuosille 2025 -2027 hyväksyttiin yhtymähallituksessa 14. marraskuuta 2024 ja yhtymävaltuustossa 27. marraskuuta 2024.

Yhteistoimintamenettely ei rajoita kunnallislain tarkoittamaa kunnallisen viranomaisen päätösvaltaa.