Hirvisaalis jäi menneellä metsästyskaudella ennätyksellisen alhaiseksi. Koko Varsinais-Suomen alueella kaadettiin yhteensä vain 1400 hirveä. Näin alhaista kokonaissaalista ei ole kirjattu sitten vuoden 1975, jolloin hirvikanta oli kuitenkin voimakkaassa kasvussa.
Paimionlahden riistanhoitoyhdistyksen alueella kaadettiin vain 73 hirveä, ja niistä 32 oli vasoja. Uroshirviä kaadettiin 23.
Keskimäärin Varsinais-Suomessa kaadettiin noin 1,5 hirveä tuhatta hehtaaria kohti. Eniten saalista kertyi Laitilan seudun riistanhoitoyhdistyksen alueella, jossa kaadettiin 184 hirveä. Tämä vastaa hieman alle kolmea hirveä tuhatta hehtaaria kohden.
Varsinais-Suomen hirvikanta on hirvitalousalueittain tarkasteltuna tällä hetkellä tavoitehaarukassa, mutta useimmilla alueilla kanta on lähempänä tavoitehaarukan alarajaa kuin ylärajaa. Metsästäjien arvion mukaan hirvikannan aallonpohja on nyt saavutettu, ja Varsinais-Suomen metsissä arvioidaan olevan hieman enemmän hirviä kuin vuosi sitten.