PAIMIO
Aurinko pilkistää huurteisen puurivistön takaa ja luo teräväreunaiset varjot Hanhijoen koulun jääkentän pintaan.
Jäällä viisihenkinen pipopäinen poikaporukka pelaa pienpeliä, ja yksi pelaajista odottelee maalin takana kiekko lavassa sopivaa syöttöpaikkaa. Kun sellaista ei muutaman pelaajan pelissä aukea, päätyy NHL-joukkue Colorado Avalanchen pipoon sonnustautunut nuorukainen yrittämään temppua, joka on piirtynyt lähtemättömästi monen suomalaisen jääkiekon seuraajan mieliin lähes 14 vuotta sitten.
Nuorukainen kiepauttaa kiekon mailan lapaansa, kiertää yhdellä luistelupotkulla maalin takaa kohti sen etukulmaa pitäen kiekon lavan päällä. Kääntö, jonka seurauksena kiekko irtoaa lavasta kohoten maalin kattoon. Hölmistynyt poikaporukka on juuri todistanut ilmaveiviä Hanhijoen jääkentällä. Temppua, jonka Mikael Granlund toi koko kansan tietoisuuteen kevään 2011 MM-kisojen välieräottelussa Venäjää vastaan.
Seuraavaksi pojat luistelevat yksissä tuumin pitämään taukoa kentän laidalla nököttävälle puupenkille. Höyry nousee pakkasilman saattelemana tulikuumista nuorukaisista kohti taivasta. Talvilomaviikon viettäminen ulkojäillä on silminnähden nuorten mieleen.
– Olihan tammikuu todella ankea, kun ei ulkojäille päässyt lämpimän sään takia. Nyt pitää nauttia, kun on jäätä ja sääkin suosii, tuumii juuri äsken ilmaveivin tempaissut Kasper Varjonen.
”Kaikki otetaan mukaan”
Varjosen kanssa pelailemassa ovat Jasper Eriksson, Joona Raussi, Ilmari Paavilainen ja tässä vaiheessa kentältä kotiin päin lähtevä Emil Hägerström. Nuorukaiset sanovat, että pipolätkässä parasta on juuri se, että kentällä voi kikkailla, kokeilla, epäonnistua ja yrittää jälleen uudestaan temppuja, joita välttämättä tavallisessa peli- tai harjoitustilanteessa ei tulisi kokeiltua.
– Normaalisti lämitään, kikkaillaan ja pelataan pienpelejä. Välillä pelaajia on enemmän ja välillä vähemmän. Yleensä kuitenkin jonkinlaiset pelit saadaan aikaiseksi, Paavilainen miettii.
Pojista kaikki muut pelaavat Paimion Hakassa paitsi Hägerström, joka edustaa Turun Palloseuraa. Ikähaitari on tällä kertaa 12 ikävuodesta 15:een, mutta toisinaan ulkojäillä ikäerot ovat vieläkin isompia. Se ei kuitenkaan ole hidaste peleissä.
– Kaikki otetaan mukaan, ja jaot tehdään sitten vähän sen mukaisesti ketkä ovat mukana, Varjonen vakuuttaa.
Pelaamaan oppii vain pelaamalla
Kun taukoa on pidetty muutama minuutti, palaa poikaporukka yhtä pelaajaa pienempänä ryhmänä takaisin jäälle. Pelialuetta pienennetään, ja seuraavaksi edessä kaksi vastaan kaksi -ottelu. Yksilötaito korostuu, kun syöttösuuntia on käytännössä vain yksi.
Myös kentän laidalla usein poikien pelejä seuraavat isät Pertti Varjonen ja Ville Rindell korostavat ulkojääpelien merkitystä nuorten pelitaitojen kehityksessä.
– On kyse sitten jääkiekosta, jalkapallosta tai mistä tahansa joukkuepelistä, ovat nämä juuri niitä paikkoja joissa pelikäsitys kehittyy. Se on ihan pötypuhetta, että joku olisi synnynnäinen pelaaja. Kyllä pelaamaan oppii ja kehittyy vain pelaamalla satojen ja tuhansien toistojen kautta, Rindell sanoo.
– Ja on vain hyvä, että jäällä on eri-ikäisiä pelaajia. Se vasta kehittääkin, kun saat toisena iltana vanhempana pelaajana pitää kiekkoa ja kehittää niitä taitoja, mutta seuraavana iltana oletkin yksi pienimmistä ja joudut kamppailemaan, puolustamaan ja tsemppaamaan enemmän saadaksesi kiekon, Varjonen jatkaa.
Noin 15 vanhemman talkooporukka
Rindell ja Varjonen kuuluvat noin 15 hengen aktiiviseen talkooporukkaan Hanhijoella, jolle on kunnia-asia, että talvisin koulun kenttä on jäädytetty ja pelikelpoinen aina, kun sää sen vain sallii. Ja vaikka tänä talvena säät ovat ulkojäiden suhteen olleet äärimmäisen haastavat, on koulun kenttä ollut silti pelikelpoinen jo toista kuukautta kuluvan talven aikana.
– Onhan siinä työtä, sillä nollasta lähdettäessä riittävän jään aikaansaaminen vie noin kahdeksan jäähdytyskertaa. Onneksi meitä aktiivisia vanhempia on aika paljon, ja sen myötä jää on saatu aika nopeasti pakkasjaksoina aina kuntoon, Varjonen kiittelee.
Eniten iloa talkooväelle tuo tietysti se, että jäälle on myös kova kysyntä. Parhaimpina peli-iltoina Hanhijoella on käynyt yhden illan aikana jopa viitisenkymmentä luistelijaa.
– Ja mikä hienointa, täällä käy lapsia ja perheitä laidasta laitaan. On heitä, jotka tulevat vain luistelemaan ja heitä, jotka tykkäävät pelata. Ja yleensä kaikille löytyy sopiva tila ja seura kentältä.
