PAIMIO 700
Paimiolaistalojen menneiden aikojen vieraanvaraisuudesta ei ole tarkkaa tietoa. Varovaisia päätelmiä voi kuitenkin tehdä historiallisten tosiseikkojen pohjalta.
Kovin epäystävällisiä tuskin oltiin – ainakaan sydänmailla – olihan Paimio läpikulkupaikka. Ylenkatse matkustavaisia kohtaan olisi Suuren Rantatien varrella ollut vakava taloudellinen harhalaukaus. Saattoihan kuka tahansa ohikulkija olla halukas ostamaan talon antimia. Ruokaa, juomaa tai paikkakunnan kuuluisia ja arvostettuja käsitöitä.
Vuonna 1780 Paimiossa oli 19 krouvia. Viiden vuoden kuluttua siitä 22. Kilpailu asiakkaista, myös matkaa tekevistä, oli kovaa. Töykeydelle ei ollut sijaa.
Myös kestikievari toimi Paimiossa krouvina. Majoitus- ja hollikyytitarjontansa ansiosta se oli kilpailijoihin nähden hienoisessa etulyöntiasemassa.
– Vuoden 1734 asetuksen mukaan kestikievarissa tuli olla matkustajia varten sekä yksinkertaista että tupla-paloviinaa, todetaan vuonna 1973 ilmestyneessä Paimion historiassa.
Ruuasta asetuksessa ei ole mainintaa.
Herne, peruna, lanttu
Suomessa on sellainen hieman kivikautinen tapa – toisin kuin muualla Euroopassa – että keskivertokapakoissa ei syödä eikä monesti ole edes tarjolla ruokaa. Ellei sitten suolapähkinöitä lasketa ruokalajiksi.
Jos ohjelmassa on pubi-ilta, niin moni ruokailee joko kotona alkuillasta tai nakkikioskin nurkalla puolenyön jälkeen.
Mutta Paimion muinaisessa kestikievarissa oli ruokaa tarjolla miltei alati, kuten kesti-sanastakin voi päätellä.
Entä mitä mahtoi olla ruokalistalla?
Luultavasti hyvinä aikoina kestikievarista sai rukiiseen, ohraan, kauraan, herneisiin, perunaan, lanttuun ja suolasilakkaan pohjautuvien perusruokalajien ohella myös sianlihaa. Ehkä jopa kuivattua suolalihaa tai lammasta. Tuoretta kalaakin saattoi olla tarjolla.
Ja lieneekö matkustavaisten aamiaispöydässä ollut iso padallinen pastanttipuuroa.
Juomaksi paloviinan ohella herrainolutta paremmalle väelle ja renginolutta työväelle.
Paimion historiateoksessa todetaan räväkästi, että ”1700-luvun Suomessa jokainen talo oli kapakka, sillä viinaa eivät juoneet vain isännät, vaan myös palvelusväki”.
Viina oli osa työntekijän kuukausipalkkaa.
– Viinaa käyttivät melkein kaikki, naiset ja lapsetkin, historiateoksessa kerrotaan.
– Sitä annettiin lapsille kuivan leivän kostukkeeksi, ja vanhukset nousivat usein yölläkin viinalle ja leivälle. Tytöt tarjoilivat luhdissaan sulhaselleen ilolientä ja polttoaikoina sitä annettiin maistiaisiksi. Viinaa myytiin ”jumfruttain ja kortteleittain”, vaikka sellaisten määrien myyminen ei ollut luvallista.
Absolutismin käsite ei ollut tuttu edes papistolle. Ainakaan käytännön tasolla.
Aatelisilla oli oikeus perustaa kapakoita ja myydä viinaa, ja siihen oikeuteen tartuttiin hanakasti. Jo 1700-luvun alkuvuosina Paimiossa toimivat muun muassa Lopen ja Meltolan kartanoiden krouvit.
Lisäksi toiminnassa olivat Skörbäckin, Valkojan, Hastahuusin ja Vistahuusin krouvit. Myöhemmin mainitaan vielä Haukan ja Ilolan krouvit.
