Vanja on rakastunut Jelenaan, joka taas on salaa rakastunut Astroviin, vaikka on naimisissa professori Serebrjakovin kanssa. Myös Sonja on rakastunut Astroviin, mutta Astrovia kiinnostaa vain Jelena. Sonja omistaa maatilan, jonka hän on perinyt edesmenneeltä äidiltään, joka oli Vanjan sisar. Vanja-eno ja Sonja asuttavat tätä maatilaa, jolla asuu myös Vanjan äiti Maria Vasiljevna sekä Marina. Tilalle saapuu Sonjan isä, professori Serebrjakov nuoren vaimonsa Jelena Andrejevnan kanssa, aikeinaan myydä tila.
Kuulostaa monimutkaiselta saippuaoopperalta, mutta kyseessä on Anton Tšehovin jo vuonna 1900 kantaesitetty näytelmä Vanja-eno, joka parhaillaan pyörii Kaarina-teatterin lavalla.
Eikä juoni loppujen lopuksi ole niin monimutkainen kun aluksi kuulostaa. Itse asiassa näytelmä ei edes ole juonivetoinen, vaan sen keskiöön nousevat henkilöhahmot, heidän unelmansa ja ihmisyys ylipäätänsä.
Joutilaisuuden kurjuus
Kaikki näytelmän hahmoista haikailevat toteutumattomien unelmiensa perään. Unelmat ovat läsnä ohjaaja Pepe Hakalan versiossa konkreettisesti näyttämöä kehystävissä kirjeissä, joita jokainen hahmo vuorollaan käy kirjoittamassa työpöydän ääressä. Rakkautta puolestaan symboloivat punaiset ruusut, joita ojennellaan esityksen kuluessa milloin kenellekin.
Pääosin näytelmä nojaa dialogille, ja paikoin monologeille, kun henkilöhahmot vuorotellen valittavat joutilaan ja hukkaan heitetyn elämänsä kurjuutta. Pitkiä keskusteluja rytmittävät esityksessä hyvin musiikki- ja tanssikohtaukset, kuten Sonjan riutuvaa rakkautta kuvaava tanssiesitys.
Kun Tšehovin hahmot ovat usein kaikessa valituksessaan ja surkeudessaan jopa huvittavia, ovat ne tässä versiossa ainoastaan surkeita. Tämä on ohjaajalta varmasti tietoinen tulkinta, mutta hiukan Tšehovin lämminhenkistä komediallisuutta olisin hahmoihin kaivannut.
Viitteitä nykyajasta
Näytelmä seuraa pääpiirteissään alkuperäistä versiota. Silti se on hämmästyttävän ajankohtainen edelleen. Astrovin metsiensuojelupuheet voisivat olla nykyihmisen suusta. Lisäksi ihmisten tunteet ja suhdekiemurat ovat samanlaisia aina.
Kaarina-teatterin Vanjaa ei ole sijoitettu nykyaikaan, mutta pieniä viitteitä nykyajasta siihen on ujutettu mukaan sipseistä verkkareihin. Tämä on aivan perusteltu ratkaisu ja näin osoittaa hienosti, että ei ole väliä, onko kädessä juusto vai sipsipussi – ihminen on sama ajasta riippumatta.
Vanja-eno
Kaarina-teatteri
Esitykset 26.4. saakka.
