Rova 2030- hankkeesta järjestettiin Paimion seurakunnassa maanantai-iltana kuulemistilaisuus lääninrovasti Risto Leppäsen, hiippakuntasihteeri Mika Piittalan ja kirkkoherra Miika Rosendahlin vetämänä. Hankkeessa selvitetään mahdollisuutta liittää kuusi Paimion rovastikunnan seurakuntaa yhdeksi suurseurakunnaksi.
Suurseurakunnan alueella keskitettäisiin hallinto- ja taloustoiminnot ja toimintaa olisi kuudella seurakunta-alueella: Paimio, Salo, Somero, Loimaa, Pöytyä ja Lieto.
Kuulemistilaisuudessa keskusteluaika loppui tai puhtia siihen ei enää riittänyt. Hankkeen laajaan esittelyyn kun kului aikaa reilu puolitoista tuntia ja kommentit kirjattiin parissakymmenessä minuutissa. Eniten huolta kannettiin siitä säilyykö paikallinen seurakuntatyö.
Se myös kävi selväksi, että varauksellinen oli monen paikallaolleen asenne suurseurakuntaa kohtaan, vaikka joku totesikin, että ”pitää uida virrassa, missä ollaan. Pysyä pinnalla.”
Paikalla oli lähinnä seurakunnan päättäjiä ja kaikki jo kypsään ikään ehtineitä. Työntekijöitä vain muutama.
Leppänen totesi monta kertaa, että valmistelu on kesken. Syksyllä tulee toinen kuulemistilaisuus ja kantaa pitää ottaa alkuvuodesta.
Taustalla kirkon murros
Kirkon murros tarkoittaa toiminnan ja talouden haasteita. Uhkakuvissa väikkyvät seurakuntien jäsenmäärän lasku ja heikkevä talous.
– Paimion rovastikunnan alueella lähes 30 000 kirkon jäsentä on luopunut kirkon jäsenyydestä parissakymmenessä vuodessa. Se on Paimion seurakunnan jäsenmäärä kolminkertaisena, totesi Leppänen.
Lapsia syntyy ja kastetaan vähemmän, kuolleisuus kasvaa. Muuttoliikekin vaikuttaa. Sama tilanne on muuallakin.
Salossa suurseurakuntaa vastustetaan voimakkaasti. Leppänen vähätteli tätä toteamalla, että Salossa vastustetaan keskeneräistä valmistelua.
Hän painotti, että Rova-hankkeen valmistelun kautta on haluttu olla osa ratkaisua eikä osa ongelmaa.
– Etsitään mikä on se hyvä ja toimiva. Henki on ollut sellainen ratkaisua etsivä. Yritetään sovittaa ristiriitaisia, kriittisiä ääniä yhteen. Se on voimakas toive, että paikallinen identiteetti pitää säilyä.
Seurakunnat eivät itse päätä
Kirkkohallitus ratkaisee seurakuntaliitokset.
– Tämä on vähän julmaa sanoa näin, mutta seurakunnat eivät viime kädessä seurakuntaliitoksista päätä, vaan he antavat siihen oman lausuntonsa. Eli me ei olla sen pöydän äärellä kukaan, jossa päätetään sitten viime kädessä. Mutta suuri vaikutus on sillä, miten seurakunnat tähän suhtautuu.
Leppänen korosti, että kirkkohallitus katsoo asiaa tarkoituksenmukaisuuden kautta.
– Avainasia on se kirkkolain kohta, jossa sanotaan, että seurakuntaliitoksessa ratkaisevaa on se, parantaako se toiminnallista ja taloudellista kykyä.
Jos liitosta vastustetaan, siihenkin pitää löytyä perusteet. Pelkkä tunne ja epäily ei riitä.
Talous ratkaisee
Vaikka valmistelu on kesken, paljon on tehty. On laskettu mahdollista kirkollisveroprosenttia, tarkasteltu seurakuntien varallisuutta, tehty kiinteistökartoitusta ja kysytty luottamushenkilöiden ja työntekijöiden näkemyksiä mahdollisista muutoksista. Lähtökohtana on ollut, että seurakunnan nettovarallisuuden mutta myös lainataakan pitäisi säilyä alueella. Veroprosentin pitää määräytyä niin, että sillä katetaan seurakunnan toiminnan kulut.
Sekin oli esillä, että Paimiolla on varallisuutta yli 9 miljoonaa euroa, mutta edessä kirkkoremontti.
Säästöjä pitäisi syntyä, kun osaaminen keskittyy kiinteistö- ja talousasioissa ja hankinnoissa. Suurseurakunta mahdollistaa järkevää työvoiman käyttöä, helpottaa rekrytointia ja tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden erikoistua. Yksin virastoista on laskettu säästyvän karkeasti kuusi henkilötyövuotta.
Hallinnon osalta valmistelussa suosituin on ollut aluemalli. Rovastikunnan nimeä ei ole kaavailtu, seurakunta-alueissa puhutaan nykyisistä seurakunnista.
Työntekijät pysyisivät alueillaan, paitsi jos tarvetta on lomituksiin tai sairastilanteissa.
Kommentteja, kysymyksiä
– Mitä jää omiin käsiin?Mistä säästetään? Mitä konkreettisia säästöjä nähdään?
– Jos yhteen mennään, lähdetäänkö kovasti saneeraamaan?
– Emme tarvitse muita sanomaan, mistä kiinteistöistä meillä luovutaan, miten säästetään.
– Paimiossa olemme hoitaneet talouttamme hyvin. Toiminnan pitää olla paikallista.
– Miten hautausta tehdään yhteisesti?
– Emme ole antaneet mandaattia neuvotella.
– Hengellinen työ edellä. Eteenpäin ei saa mennä liian kovalla kiireellä.
– Suomen evankelisluterilainen kirkko perustuu itsenäisiin seurakuntiin, jotka ovat äärettömän erilaisia keskenään. Jos halutaan ajaa tällaisia neuvotteluja ja keskusteluja, niin pitää pitää huolta siitä, että yhteistyö toimii erittäin hyvin eikä tule sellaista oloa, että määrätään ylhäältä. Se on varsinkin täällä Varsinais-Suomessa siilipuolustukseen johtava tilanne. Pitää oikeasti keskustella ja ongelma tulee siitä, että voidaanko viime kädessä itse päättää.
