SAUVO
Huumaava paratiisi aukeaa eteen, kun hiekkatie päättyy entisen Alsilan kansakoulun eteen Sauvossa. Linnut laulavat sateen jälkeen luonnon ollessa vihreimmillään. Elinympäristö on tärkeä inspiraation lähde tämän kodin taiteilijoille. Sauvon toiseksi vanhin Alsilan kansakoulu on ollut jo vuosikymmeniä Kati Mikolan koti, jossa hän on asunut pitkään Lauri Lahtisen kanssa.
– Niin kauan kuin pystytään elämään täällä, on kotona hyvä olla, Mikola tuumaa entisessä lehtorin asuinhuoneessa iltapäiväkahvin äärellä.
Lahtinen hymyilee myöntävästi Mikolan neulomassa villapaidassa, josta ei värejä puutu. Ei liioin uniikista ateljeekodista kansakoulussa, jolla on ikää jo 125 vuotta.
– Vuonna 1973 tämä myytiin entisen mieheni Kaj Stenvallin isälle. Minä tulin sitten kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1984, Mikola kertoo.
– Me oltiin Kapen kanssa pyrkimässä samaan aikaan Turun Piirustuskouluun, minä olin silloin 18-vuotias, Lahtinen muistelee.
Myös viereisen salin pianolla on hauska yhtymäkohta Stenvalliin, sillä kyseinen soitin on alkujaan kuulunut Lahtiselle. Stenvall oli ostanut aikoinaan tilaa vievän pianon, mutta se oli yllätys, että samainen piano odotti Sauvossa Lahtisen tultua ensi kertaa visiitille.
– Siinä se taas on edessäni, Lahtinen nauraa.
Naivistit Iittalassa ja yhteisessä kodissa
Mikolan ja Lahtisen taide edustavat kumpikin naivismia, johon kuuluu tietynlainen leikkisyys, värikkyys ja mielikuvitukselliset hahmot. Mikolan teokset tunnistetaankin usein juuri niistä, joihin hän saa vaikutteita kotipihassa vierailevilta ketuilta ja supikoirilta.
Mikola arvelee, että naivismin arvostus voi olla menossa parempaan suuntaan.
– Ei ole niin naureskelua enää. Mutta minäkin olen oikeastaan muotokuvamaalari. Se oli ihan kannattavaa, mutta valokuvan yleistyttyä siitä on tullut vähän vanhanaikaista.
Art Alsila on täynnä Mikolan maalaamia taidokkaita muotokuvia, joita hän teki erityisesti vielä 20 vuotta sitten, mutta edelleen tilauksesta. Hän uskoo, että moni entinen muotokuvamaalari on nykyisin valokuvaaja.
– He ovat taiteilijoita yhtä lailla.
Toimeentulokysymykset puhuttavat usein taidealan ihmisiä, mutta Mikola ja Lahtinen ovat onnistuneet luomaan pitkän uran. Siitä on kiittäminen myös meneillään olevaa Naivistit Iittalassa -näyttelyä, jossa taiteilijat ovat olleet mukana vuodesta 2013 ja 2016.
– Se on pelastanut minut taloudellisesti. Kun olen pitänyt Oulussa ja Raahessa näyttelyn, niin hyvä kun yhden–kahden taulun on saanut myytyä. Mutta tämä on koko kesän, ja siellä käy paljon ihmisiä. Siellä on sitä myyntiäkin sitten, Mikola kertoo viime vuonna yli 20 000 kävijää keränneestä yleisömagneetista.
Myös Sauvon kirjastossa on parhaillaan Mikolan näyttely Kirjasto kutsuu, joka on niin ikään esillä elokuun loppuun asti.
– Maalaaminen on sitä parasta tekemistä. Minulle tulee paniikki, jos en saa maalata. Nyt olen kyllä tehnyt savitöitä.
– Kyllä sinulle hiukan tuli tunne, että nyt jotain muuta väliin, Lahtinen kommentoi.
– Olen aina hakenut vastapainoa. Valitettavasti, kun teen istumatyötä, en jaksa enää noita puutarhahommia, Mikola katsoo ulos ikkunasta.
Lahtinen lohduttaa, että on vain ajanmukaista jättää puutarhanhoito sikseen ja vaalia luonnon monimuotoisuutta.
Vaikuttaa siltä, että kahden taiteilijan yhteiselo on luovassa sopusoinnussa elämistä. Mikola ja Lahtinen täydentävät alati toistensa lauseita kuin yhden ihmisen äänellä puhuen. Silti – miten kaksi taiteilijaa tulevat toimeen yhteisen katon alla?
– Täytyy varmaan tykätä toisesta, Mikola nauraa.
– Täytyy sopeutua. Kyllä se on iso apu, Lahtinen tuumaa.
– Että joku ymmärtää. Tämä on myös tarpeeksi suuri talo, yli 340 neliömetriä. Saa olla rauhassa kyllä, mutta sitä tehdään yhteistyötä, Mikola hymähtää.
Ristikon oikea vastaus on nyt isoäiti – Lahtinen on jo korjannut syöttötuolin
Kaksi ateljeeta helpottaa myös siinä, että taiteilijoilla on hieman eri vuorokausirytmit. Aamuvirkun Mikolan ateljee sijaitsee alakerrassa vanhassa veisto- ja liikuntaluokassa. Iltavirkun Lahtisen ”mancave” löytyy sadan neliön yläkerrasta, joka remontoitiin vuosituhannen vaihteessa. Hän harmittelee, ettei vain tahdo jaksaa enää kulkea jyrkkiä portaita ylös. Tilaa kuitenkin käyttävät Mikolan lapset.
– Nuoriso nukkuu siellä. Minä olen nyt isoäiti, Mikola hymyilee.
Asia selviää myös Mikolan t-paidasta, mutta hössöttäjäksi hän ei tunnustaudu.
– Kyllä se on ihan vain tykkäämistä. Minä en hoitoon ole ottanut. Olisi pitänyt kymmenen vuotta sitten hankkia, niin olisi jaksanut vielä hoitaa, itse 24-vuotiaana äidiksi tullut Mikola kertoo.
Vuoden vanha pojanpoika Aaron on kuitenkin erittäin kiinnostunut muotokuvista, joten yhteistä ihailtavaa riittää.
– Hän katsoo maalauksia ja kiinnittää huomiota niihin, Lahtinen hymyilee.
Keskustelu kääntyy ruuanlaittoon, josta Lahtinen kertoo pitävänsä. Yleisesti taiteilijakodissa suositaan kasvisruokavaliota, mutta lasten kanssa syödään muutakin.
– Silloin kun Alex tulee Aaronin kanssa, se on perunamuusia ja lihapullaa, Lahtinen hymyilee.
– Osallistun syömiseen, Mikola nauraa.
Omissa oloissaan viihtyvät taiteilijat yrittävät miettiä, mitä lukijat eivät vielä tietäisi heistä. Ainakin kaikki tervehtivät juuri samana päivänä tehdyllä kauppareissulla Sauvon kirkonkylällä.
– Saa sanoa kymmenen kertaa ”moi”, Lahtinen nauraa.
Männävuosina moni on osallistunut Art Alsilassa pidettyihin taidekursseihin. Nyt ne ovat tauolla, mutta Alsilaan voi aina tulla vierailulle etukäteen ilmoittamalla. Pariskunta rakastaa keskustella taiteesta, ja pyynnöstä he tarjoavat mielellään myös näkemyksiä ja tukea taiteilijaystävilleen. Kodin rauha ammentaa inspiraatiota myös muuhun kuin perinteiseen taiteiluun.
– Tykkäisin tehdä palapelejä. Siinä on muoto ja siinä on sisältö ja värit. Palapelin tekeminen kehittää muototajua, Mikola toteaa.
Lahtinen taas nauttii nikkaroinnista ja esineiden saattamisesta käyttökuntoon. Hän on puunannut juuri vanhan syöttötuolin Aaronille.
– Äidin perintötuolikin oli palasina, tykkään korjata tarvittaessa, Lahtinen esittelee sorvattua kaunotarta.
Mikola taas nauttii ristisanojen ratkomisesta. Hän kertoo myös olevansa erään ristisanatehtävän oikea vastaus.
– Siinä on teksti ”Nandor tai Kati”. Mikola on helppo, siinä on tutut kirjaimet, hän nauraa.
Haaveena kultakausi
Tulevaisuudelta taiteilijapari toivoo, että he saavat jatkaa asumista Art Alsilassa mahdollisimman pitkään.
– Ja jos saadaan jatkaa Iittalassa, siellä kun on jonkin verran sitä vaihtelua, Mikola lisää.
Millaiset taideteokset Mikola ja Lahtinen itse valitsisivat seinilleen, jos vain taivas olisi rajana?
– Jotain kultakaudelta. Jos naisia ajattelee, niin Ellen Thesleff, Mikola lukitsee valintansa hetken arvottuaan.
Lahtinen jatkaa yhtä klassisella linjalla. Hän valitsisi suomalaisista taiteilijoista Akseli Gallén-Kallelan.
– Taide on hirveän parantavaa. Se luo lisää ajatuksia elämään, Mikola summaa.
Saattaessaan vierailijan verannalle he jäävät oviaukkoon vilkuttamaan. Jos talo voi olla asujiensa näköinen, Art Alsilassa sen todella huomaa.
Kati Mikolan ”Kirjasto kutsuu” -näyttely Sauvon kirjastossa 29.8. asti. ”Naivistit Iittalassa” -näyttelyssä (31.8. asti) on esillä sekä Mikolan että Lauri Lahtisen teoksia.
