PAIMIO, HALIKKO
Paimion 700-juhlavuoden viimeinen Talot kertovat -tapahtuma 14. syyskuuta käsitteli Viksbergin kartanoa sekä sen omistajan kreivi ja salaneuvos Robert Henrik Rehbinderin mittavaa elämänuraa. Tilaisuuden avasi Wiurilan kartanon tiloissa Olli-Pekka Lehtonen, yksi tapahtumasarjan järjestäjistä ja suunnittelijoista.
Lehtonen kiitti, että Talot kertovat -tapahtumat ovat kiinnostaneet niin monia. Koska Irmelin Isokoski, tapahtuman varsinainen sydän, ei päässyt paikalle, Lehtonen luki hänen tervehdyspuheensa.
– Kartanot ovat yksityisiä koteja ja harvassa kodissa on tilaa lähes kahdelle sadalle ihmiselle. Yritimme luoda selkeän yhteisen tarinan ja se löytyi tietyllä tavalla Wiurilasta. Paimion ja Halikon kartanoita omistivat melkein kaikki tärkeät historian suvut, kuten Armfeltit, Munckit, Bielket, Jägerhornit ja Aminoffit.
– Uskon, että näiden sukujen jälkeläisiä löytyy paljon Paimiosta. Ilmankos paimiolaiset ovat niin fiksuja. Se on myös tarttuvaa, joten jokainen, joka Paimioon tulee, muuttuu vähän siniveriseksi, Isokoski kiteytti tervehdyksensä lämpimällä huumorillaan.
Rehbinder Viksbergin herrana 30 vuotta
Kirjailija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volanen avasi Robert Henrik Rehbinderin uraa ja hänen aikakauttaan. Espanjan sodan aikana 1788–90 ja sen jälkeen Robert Rehbinderin isä vapaaherra ja majuri Reinhold Johan Rehbinder viljeli Paimiossa vaimonsa perimää Viksbergin tilaa aina vuoteen 1810 saakka. Tila siirtyi Reinholdin pojan Robert Henrikin omistukseen vuonna 1811.
– Robert Henrik Rehbinder syntyi 15.7.1777. Hänet oli kirjattu aluksi armeijaan, mutta hän vaihtoi siviiliuralle opiskelemaan oikeustiedettä Turun akatemiaan. Opiskelua seurasi kaksi vuotta Turun hovioikeuden harjoittelijana. Turun jälkeen hänen uransa jatkui Tukholmassa Oikeusrevision virkamiehenä. Ystäviensä kautta hän tutustui Tukholman kuningashuoneen lääkäri Anders Hedenbergin perheeseen ja heidän tyttäreensä Annaan ja he avioituivat, Volanen selvitti.
Myöhemmin Rehbinder alkoi hoitaa Suomen asioita merkittävästi. Turun hovioikeus valitsi edustajakseen 30-vuotiaan asessorinsa Robert Henrik Rehbinderin. Tuosta tilanteesta hän kertoo omissa muistelmissaan: ”He ajattelivat, Suomi on pelastettava täydelliseltä tuholta.”
Robert Rehbinder solmi hyvät suhteet Venäjän keisareihin Aleksanteriin ja Nikolaihin, Risto Volanen kertoi.
– Vuonna 1777 syntyneet nuoret miehet, Venäjän keisari Aleksanteri I ja Rehbinder, tulivat hyvin nopeasti samalle aaltopituudelle. Aleksanteri I pyysi Rehbinderiä avustamaan Suomen asioiden järjestämisessä. Vuonna 1814 Rehbinderistä tuli Armfeltin jälkeen Suomen valtiosihteeri. Hän sai keisarin lähellä kuulla mitä tuleman piti.
Robert Rehbinder omisti Viksbergin kartanon vuosina 1811–1841 ja leski Anna vuoteen 1844. Anna-lesken veljenpoika Karl Ludvig Hedenberg avioitui Rehbindereiden ottotyttären Lovisa Charlotta Vilhelminan kanssa, jolloin Viksberg siirtyi heille ja heidän lapsilleen aina vuoteen 1892 asti.
Anna emännöi miehen poissaollessa
Rehbinderin ura Suomen asioiden hoitajana vaati läsnäoloa Pietarissa, Helsingissä ja Tukholmassa. Vaimo Anna hoiti sillä aikaa Viksbergin kartanoa taitavasti. Robert Rehbinderin ura eteni. Hän oli mukana Venäjän ja Ruotsin kauppaneuvotteluissa, joiden onnistumien kunniaksi hän sai vuonna 1834 keisarikunnan toiseksi korkeimman arvoluokan arvon ”todellinen salaneuvos”, vain kansleri oli korkein. Hän sai myös Ruotsin Kaarle XIV Juhanalta Pohjantähden ritarikunnan komentajamerkin.
Kun Rehbinder merkittävän uran luoneena kuoli 8. maaliskuuta 1841, Finlands Allmänna Tidning oli omistanut Rehbinderille koko numeronsa. Se sisälsi Rehbinderin henkilökohtaisia ominaisuuksia ja 30 vuoden työtä kiittävän muistokirjoituksen. Kirjoituksessa oli ansioiden lisäksi myös muuta: ”Emme epäröi sanoa sitä, että koko hänen julkinen elämänsä oli tietyssä mielessä hengellistä taistelua, josta hän selvisi hyvin voittaneena, mutta ei aina haavoittumattomana.”
– Hän oli ollut Venäjän ja Pietarin hallinnon sisällä outo lintu, Risto Volanen tiivisti.
Robert Henrik Rehbinder kuoli ministerivaltiosihteerinä, kreivinä, todellisena salaneuvoksena, Helsingin yliopiston kunniatohtorina, Pietarin tiedeakatemian kunniajäsenenä sekä korkeimpien kunniamerkkien saajana. Hänen aikanaan valtiollinen Suomi siirtyi lapsuudesta nuoruuteen. Siitä oli hyvä jatkaa täysi-ikäiseksi. Se ymmärrettiin jo hänen aikanaan. Hän kuului koko maan suurmiesten joukkoon.
