
PAIMIO, TURKU
Yrittäjä Katja Lahti hymyilee kuin Kreetan aurinko, vaikka olemme keskellä Turun kauppatoria. WMountainin ja WM delin yrittäjät ovat pitäneet hiljattain avajaiset, josta on jäänyt vielä yli alkoholitonta appelsiinimehuun sekoitettua kuohuvaa. Tarjoiluun ja paikkaan sisältyykin heti kättelyssä toive Suomen alkoholilainsäädännöstä.
– Meillä on ollut koko ajan ajatus, että odotetaan, jos tämä viinimuutos tulisi. Olisi lupa olla pieni viinikauppa- ja baari. Se on meidän unelma, Kreeta pienoiskoossa, Lahti kaataa keltaista eliksiiriä lasiin.
Kreetalaisia viinejä maahantuova yrittäjäpariskunnan toinen osapuoli Tommi Lahti on juuri parhaillaan työmatkalla. Rakkaudesta ja vuosikymmenten matkailusta Kreetaan on oliiviöljyihin ja luonnonkosmetiikkaan keskittynyt paimiolaisyritys saanut alkunsa. Viinit olisivat osa porfoliota myös kivijalkamyymälöissä, jos se olisi mahdollista.

Lahti iloitsee kuitenkin siitä, mitä nyt on. Ainakin vuoden loppuun asti kauppatorilla sijaitseva pop-up-myymälä on tervetullut lisä myyntiin. Lahdet olivat jo alkaneet kartoittaa, löytyisikö Turusta sopivaa paikkaa Paimion liiketilan lisäksi.
– Olemme katsoneet, että tämä on ollut pitkään tässä tyhjänä. Paimiossa käy paljon turkulaisia ja täällä paimiolaisia. Aina muutot ovat kalliita, mutta pop up -tila ratkaisee ongelman, Lahti hymyilee.
Asiakkaat ovat jo hyvin löytäneet uuteen tilaan, jonka valikoima täydentyy kohta käsintehdyillä gourmetsuklailla. Myös luonnonkosmetiikalla on kysyntää.
– Meillä on kolme lasta, ja meidänkin nuoret ovat näiden suhteen aika tarkkoja. Kun haluttiin ottaa Aphrodite valikoimiin, käytiin ihan perheen kanssa neuvotteluja.

Terveys on nouseva trendi
Samoin oliiviöljyjen tarinat ovat tarkoin hallussa. Lähes kaikki myytävät öljyt ovat luomua ja alkuperämerkittyjä, sertifioituja öljyjä, jotka jaetaan neljään eri luokkaan. Kylmäpuristettu ekstraneitsyt on korkealuokkaisin – ja terveellisin.
– Suomalaisilla on usein korkea kolesteroli, sydänterveys reistailee ja on muistisairautta. Paljon tulee asiakkaita, jotka sanovat, että lääkäri määräsi. Meillä on lähes kaikissa öljyissä EU:n myöntämä sydänmerkki.
Lahti kertoo terveyden edistämisen olevan tällä hetkellä trendikin.
– Tosi paljon näistä asioista kohistaan. On paljon terveydestä kiinnostuneita, ja koko Välimeren terveellinen ruokavalio liittyy oliiviöljyyn. Asiakkaat haluavat yhä laadukkaampia öljyjä.

Esiin nousevatkin tuoteväärennökset eli ”laatuöljyt”, joihin on sekoitettun tosiasiassa jotain halvempaa ainesta joukkoon. Tämän takia oliiviöljyt ovat saaneet myös negatiivista julkisuutta.
– Moni kysyy täälläkin, ovatko nämä alkuperäisiä. Kyllä ovat. Kuluttajana olisin valpas. Käyttäisin vain sertifioituja oliiviöljyjä mielellään luomuna, jotka pitää säilyttää huoneenlämmössä auringonvalolta suojattuna.
Laatuoliiviöljy on Lahden mukaan tehty aina lasipulloon, mutta metallisiakin tölkkejä näkee hyvissä öljyissä. Oliiviöljyt ovat nykyisin suosittuja myös joululahjoina osana ruokakoria – siksikin levittäytyminen kauppatorille tuntui järkevältä.
– Ehkä joulukuussa ollaan enemmän myös Paimiossa. Moni on sanonut, että tulee joululahjoja hakemaan.
Paimiolaiset voivat siis huokaista helpotuksesta, sillä WM deli on jatkossakin auki vähintään aina maanantaisin S-Marketin talossa.

Katja Lahden kolme suosikkiruokaa oliiviöljyn käyttöön
1) Kreikkalainen salaatti eli fetasalaatti
2) Stifado-lihapata
3) Giouvetsi eli orzomakaronia, lihaa ja kanelia oliiviöljyssä.