Elokuvien grand old man Jukka Mäkilä palkittiin Paimio-mitalilla

0
Jukka Mäkilän palkitsijoina Mikko Lindberg ja Jari Jussinmäki. (kuva: Taina Tukia)

Paimion itsenäisyysjuhlassa jaettiin 30.  Paimio-mitali Jukka Mäkilälle, joka on toiminut elokuvakulttuurin edistäjänä Paimiossa jo vuodesta 1948 alkaen. Työ paimiolaisen kulttuurielämän edistäjänä ja taltioijana on jättänyt pysyvän jäljen Paimion kulttuuriin.

Mäkilän ura elokuvien parissa sai alkunsa isän opissa Paimion Kinossa, jossa hän suoritti avustavia tehtäviä. Myöhemmin hän on esittänyt elokuvia Paimion Kinon lisäksi myös Bio Starassa, ja panos paimiolaiseen elokuvakulttuuriin on ollut merkittävä ja jatkuu edelleen.

Hän on ansioitunut elokuvan tekijänä, leikkaajana ja tuottajana. Vuosikymmenten varrella hän on tuottanut elokuvia niin kaitafilmi- kuin videokameroilla. Hän on saavuttanut myös useita hopea- ja pronssisijoja Filmi- ja videokuvaajien liiton SM-kilpailussa.

Mäkilä on taltioinut paimiolaista kulttuurihistoriaa niin yksin kuin yhdessä muiden kuvaajaharrastajien kanssa. Hän on ollut mukana kymmenissä Paimiota käsittelevissä filmeissä, joista tunnetuimpia ovat Paimiolaisia kautta aikojen, Sukupolvien työ ja Paimion lakkautetut kansakoulut.

Elokuvaharrastuksensa ohella Jukka Mäkilä on ollut aktiivinen vapaaehtoistoimija Paimiossa.

Kunnallislehti julkaisi syyskuussa 2023 jutun Mäkilän suvusta. Jutun voi lukea tästä