Sauvon surullisen kuulun ”luvattoman talon” muutaman vuoden takaiset kaupat voivat päätyä käräjille

0
aihekuva

Lounais-Suomen poliisi on tutkinut Sauvossa käytyä kiinteistökauppaa törkeänä petoksena. Tapauksen esitutkinta on valmistunut, ja asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt tapausta, jossa pariskunnalle myytiin vuonna 2020 kiinteistö siten, ettei siihen oltu rekisterin mukaan tehty käyttöönotto- tai lopputarkastusta. Lisäksi rakennuslupa oli umpeutunut jo 1980-luvulla.

Kiinteistön ostaneet Pia Tapio-Knuuttilalle ja Tapio Knuuttilalle rekisterin puutteet ilmenivät vasta, kun he olivat laittamassa kiinteistöä uudelleen myyntiin kesällä 2022. Kunnallislehti on uutisoinut tapauksesta useita kertoja ja se on ollut näkyvästi muutoinkin julkisuudessa.

Knuuttilat tekivät asiasta rikosilmoituksen sillä perusteella, että Espoon Kodit Oy myi heille tietoisesti kiinteistön, jonka arvoon luvattomuus ja puutteelliset rekisteritiedot vaikuttivat alentavasti. Kyseinen kiinteistönvälitysyritys toimi heidän talokauppojensa aikaan franchising-periaatteella Kiinteistömaailman alaisuudessa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Kosunen toteaa poliisin pejantaina julkistamassa tiedotteessa, että lain ja hyvän välitystavan mukaan välitysliikkeellä on selonottovelvollisuus ja tiedonantovelvollisuus. Välityskohdetta tarjotessaan ostajalle on annettava kaikki ne tiedot, jotka saattavat vaikuttaa kaupasta päättämiseen. Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton ohjeistuksen mukaan välitysliikkeen tulee pyytää toimeksiantajalta rakennuslupa-asiakirjat, käyttöönottotarkastuspöytäkirja (eli osittainen lopputarkastuspöytäkirja) sekä lopputarkastuspöytäkirja.

– Mikäli välitysliike ei saa niitä toimeksiantajalta, välitysliikkeen tulee hankkia ne rakennusvalvontaviranomaisilta. Mikäli niitä ei ole saatavissa kunnan viranomaisiltakaan, tulee asiasta ja sen merkityksestä kertoa kaupan osapuolille. Asianomistaja katsoo, ettei heille tehty selvitystä näistä puutteista, ja myyntiesitteen tiedoista ilmeni myöhemmin muitakin puutteita, kertoo Kosunen.

Tutkinnassa tapahtumat 40 vuoden takaa

Esiselvityksen perusteella poliisi aloitti asiasta esitutkinnan rikosnimikkeellä törkeä petos.

– Asiassa on kuultu rikoksesta epäiltyinä viittä eri henkilöä, jotka ovat poliisin selvityksen mukaisesti olleet osallisina kiinteistön myymiseen liittyen. Epäiltynä on kuultu asunnon myyjä, kiinteistönvälittäjä, kiinteistövälityksestä vastanneen yrityksen vastaava hoitaja, sekä kahta asiantarkastajaksi nimettyä, Kosunen listaa.

Epäiltynä kuullut henkilöt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. Näkemyksensä mukaan selvitystä on haettu ja tietoa on annettu ostajille riittävästi. Henkilöt ovat jääneet siihen käsitykseen, että kiinteistön lopputarkastus on tehty, mutta asiakirjat ovat vuosien saatossa hävinneet.

Esitutkinnan aikana Sauvon kunta teki päätöksen, että se ei edellytä enää kiinteistön osalta mitään toimenpiteitä puuttuvien asiakirjojen osalta, koska talo on rakennettu ennen vuotta 1983.

– Tutkinta on ollut haastava ja hyvin monitahoinen. Olemme selvittäneet puutteita asioista, jotka ovat tapahtuneet jo 1980-luvulla. Lisäksi osa tuolloin asiasta esimerkiksi kunnan päässä vastanneista henkilöistä on jo menehtynyt. Selvitystä on asianosaisten lisäksi hankittu alkuperäiseltä rakennuttajalta, Sauvon kunnalta, nykyiseltä rakennustarkastajalta, asunnonvälitysliikkeiltä sekä aluehallintovirastosta, Kosunen sanoo.