Tiekirkoissa ihaillaan historiaa ja kysytään wc:n sijaintia

PAIMIO, SAUVO, PIIKKIÖ

Jokainen Suomen-matkailija lienee nähnyt mustavalkoisen tiekirkko-opasteen tienpientareella. Tiekirkko on alkujaan saksalainen innovaatio vuodelta 1958. Taukopaikalla Münchenin ja Stüttgartin välisellä A8-moottoritiellä ei ollut vessoja tai muita palveluja, joten naapurissa sijainneen katolisen kirkon seurakunta kyllästyi roskaaviin autoilijoihin. Näin syntyi matkailijoiden taukopaikaksi Autobachkirche, tiekirkko, joka saavutti Saksassa nopeasti suuren suosion.

Suomessa viitoitus aloitettiin 1990-luvun alussa Pohjois-Suomesta, josta se levisi koko maahan. Kylttien avulla matkailija johdatetaan tien varressa sijaitsevan 270 kirkon äärelle. Ne ovat ilmaisia taukopaikkoja, jotka tarjoavat arkkitehtuuria, taidetta ja paikallisia tarinoita – eikä sovi unohtaa yleisö-wc:tä. Parhaassa tapauksessa, eli kesäisin varsin usein, läheltä löytyy myös avoinna oleva kahvila tai ravintola. Kunnallislehti tutustui levikkialueen tiekirkkoihin.

Paimion Pyhän Mikaelin kirkko avataan pyynnöstä

Ruohonleikkuri laulaa Paimion kirkkomaalla, jossa omaiset kastelevat hautojen kukkaistutuksia. Viheröinnin keskellä ahkeroivat kausikiinteistöhoitaja Olli Silmunen ja seurakuntamestari Timo Rinne . Kysytäänpä, saapuuko Paimion kirkkoon paljonkin vierailijoita tiekirkkokyltin johdattamina.

– Kyllähän täällä varmasti käy, just tuossa yksi kävi. Äskenkin piti näyttää, missä on vessa, Silmunen osoittaa horisonttiin.

Tietyillä tieosuuksilla vessahätä lienee merkittävä syy poiketa tauolle. Silmunen kertoo, ettei olisi pahitteeksi, jos vessa olisi aina avoinna.

– Jos se vain pysyy käyttäjien jäljiltä hyvässä kunnossa, ettei tule ilkivaltaa.

Silmunen kertoo toimivansa myös keskusteluhahmona heille, jotka haluavat tutustua alueeseen. Kirkko tosin on nyt suljettuna mikrobiongelman takia. Siksi tiekirkkoihin kuuluva opastuskin järjestetään vain pyydettäessä.

– Tämä on jo toinen vuosi, kun kirkko pidetään kiinni kesällä. Arviolta se menee remonttiin vuonna 2027, Rinne toteaa.

Kirkon mikrobiongelmasta ei ole tullut palautetta, mutta tarkistuksessa on todettu, ettei pitkäaikainen oleskelu sisällä ole suotavaa.

– Matkailijoita tulee jonkin verran, ja kirkon saa kyllä pyydettäessä auki. Tässä yleensä on aina joku kesätyöntekijä paikalla, Rinne vinkkaa.

Tänä kesänä muutama on pyytänyt päästä harmaakivikirkkoon, jollaisia ei Rinteen mukaan ole Suomessa kuin nelisen kappaletta vastaavalla tyylillä. Myös maisemaa miehet pitävät omana nähtävyytenään.

– Viime viikolla kun pidettiin siunaustilaisuus, saatiin kehuja, kun maisema on pidetty siistinä, Silmunen toteaa.

Tässä välissä hän on jo googlettanut tiekirkkoviittojen ilmestymisen Suomeen.

Suurvalta-aikaa huokuva Sauvon Pyhän Klemensin kirkko

Kun Sauvon kirkon ovi aukeaa, historiallisiin asuihin sonnustautuneet tietopankit Timo Paaso ja Tuija Särvä rientävät oitis vastaanottamaan matkailijan. Suomen suurimpiin pitäjänkirkkoihin kuuluva keskiaikainen harmaakivikirkko tarjoaa monenlaista anekdoottia, kun paikalla ovat alkuviikosta Sauvon museoyhdistyksen vapaaehtoiset.

– Täällä on Suomen eniten hautavaakunoita, kertoo Särvä huomiota herättävästä seinien näkymästä.

Sauvo on kuulunut aikanaan Ruotsin kuninkaan aatelispalkkioalueeseen. Kun kartanoita oli paljon, oli luonnollisesti hautavaakunoitakin. Perinne oli käytössä 1600–1800-luvuilla, jolloin vaakunat kuljetettiin arkun kanssa hevoskärryillä haudalle ja kirkkoon. Sauvossa uljainta tyyliä edustaa Hornien sarvivaakuna.

– Turun piispa joutui lopulta kieltämään hautavaakunoiden käytön, koska siitä tuli sukujen kilvoittelua, kertoo kirkkoherra Miika Rosendahl puhelimitse.

Hautavaakunoiden tarina tuli Rosendahlille tutuiksi aikanaan piispantarkastuksen notaarina toimiessa, jolloin Ilkka Kantola oli aloittanut piispana. Merkittävyydeltään Rosendahl sijoittaa Sauvon kirkon samaan kategoriaan kuin Lohjan Pyhän Laurin kirkon.

Hän kertoo hyödyntävänsä mielellään museon vapaaehtoisten aktiivisuutta, jotka ovat innoissaan historiasta. Se todella välittyy satunnaiselle matkailijalle, joka saa kiehtovan esitelmän yhdestä jos toisesta yksityiskohdasta.

Lopuksi Särvä kuljettaa vierailijan asehuoneeseen, eli tuttavallisemmin eteiseen suksellisten hautakärryjen luo. Sellaisia ei monesta paikasta enää löydy.

– Nämä ovat viimeksi olleet käytössä jouluaattona 1944. Siinä oli työtä saada nämä sisään, Särvä hymyilee huiman opastuksen päätteeksi.

Tiekirkkoon on palkattu myös kesätyöntekijä opastamaan viitenä päivänä viikossa.

– Luvattu on, että pidämme keskiviikosta sunnuntaihin auki, mutta pidämme muutenkin, Rosendahl sanoo.

Karunan kirkko kartanon mailla on hupenevien hääparien suosikki

Karunan kirkko kuuluu vain heinäkuussa tiekirkkojen verkostoon. Se sijaitsee etäämmällä pääväylistä, ja on ympäri vuoden vain satunnaisesti auki. Häikäisevän kaunis alue on kuulunut Turun linnan vouti Henrik Simoninpojan lääniin, kun viereiselle Karunan kartanolle myönnettiin säterioikeudet vuonna 1562. Yksityisomistuksessa oleva kartano on yhä olemassa kuuluen Suomen vanhimpiin. Kartanon vaiheisiin liittyy Karunan kirkon hautausmaalta löytyvä Olivecreutzin mausoleumi, jonka hoitovastuuta kirkkoherra Rosendahl on yrittänyt selvittää.

– Lankutus on niin huonossa kunnossa, että sinne ei voi päästää ketään sisään. Ei siellä kyllä ole mitään katsottavaakaan, se on vain valkoiseksi kalkittu huone.

Nyt tiedämme senkin. Monelle lienee jo tuttua tietoa, että alkuperäinen Karunan puukirkko, jonka kartanon isäntä Arvid Horn af Åminne rakennutti vuonna 1685, löytyy nykyisin Seurasaaresta. Puukirkko kuljetettiin sinne hautakappelin vierestä, eli nykyisen kansallisromanttisen jugendkivikirkon paikalla ei ole aiemmin ollut kirkkoa. Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko oli ikään kuin kiitos ajan henkeä peilanneen ulkomuseon lunastamasta turistimagneetista. Jugendkirkon graniitti louhittiin läheisiltä kallioilta, joten vahvasti paikallinen on sekin.

Karunan kirkko on ollut suosittu vihkikirkko, mutta Rosendahlin mukaan ovat vihkimiset kirkossa ylipäätään harventuneet. Tänä kesänä Karunassa on ollut vain muutama vihkiminen. Rosendahl mainitsee myös yksityisomistuksessa olevan Paimion Pyhän Jakobin kirkon, jonne ei 10-20 vuotta sitten mahtunut vihkimisiä yhtä paljon kuin olisi ollut kysyntää.

– Tässä näkyy vihkimisten väheneminen. Olisiko viime kesänä ollut yhdet vai kahdet siellä.

Piikkiön kirkko piispanlinnan kivillä

Piikkiön kirkon eteen pääsee kätevästi Fölillä, kuten Paimionkin. Visiitti kirkkomaalle toteutuu aamupäivällä take away -kahvin ja hillomunkin voimalla, jolloin kirkko ei ole vielä avoinna. Paikalla on kuitenkin lehtevä hautausmaa, hieno sankarivainajien muistomerkki ja penkkejä evästämiseen. Suomalaiseen perinteeseen ei kuulu syöminen hautausmailla, mutta maailmalla se on hyvinkin tavallista. Haudoille keräännytään piknikille viettämään vapaapäivää ja muistelemaan sukulaisia.

Piikkiön kirkko kuuluu Turun ja Kaarinan seurakuntaan, jonka sivulla kerrotaan kirkon historiasta. Kristillinen perinne Piikkiössä ulottuu paljon pidemmälle kuin kirkon ikä, ainakin vuoteen 1331. Nykyisen kirkon rakennutti saksalaissyntyinen muurarimestari ja arkkitehti Samuel Berner. Siitäkö johtuu noviisin silmiin hennon englantilaistyylinen vaikutelma? Kirkkomaalta on löytynyt alkujaan kaksi hautakappelia, joista jäljellä on enää Pukkilan kartanon omistajan mausoleumi vuodelta 1819.

Itse kirkon kivien väitetään perimätiedon mukaan olevan peräisin osin Kuusiston linnanraunioilta. 1700-luvulla ei rakennettu monia harmaakivikirkkoja, joten siinäkin mielessä kyse on harvinaisuudesta, joka rakennettiin keskiaikaisen puisen tilalle. Piikkiön pappilassa on ajan hengen mukaisesti sijainnut Kalmin hyötypuutarha.

Tiekirkkojen sijaintia kartalla voi etsiä tiekirkot.fi -sivuston avulla. Jutun lähteenä on käytetty myös seurakuntien sivuja ja Museoviraston rakennetun kulttuuriympäristön tietokantaa (RKY).