Uutiset

Paremmassa kunnossa inttiin

Heinäkuussa varusmiespalveluksensa aloittava paimiolaisnuorten ryhmä kuntoilee 1-2 kertaa viikossa tavoitteenaan lähteä hyvässä kunnossa armeijaan. Säkylään varusmiespalvelustaan suorittamaan lähtevä paimiolainen Patrik Peltokangas kuuli syksyn kutsunnoissa kaupungin...

Laskiaistiistain sää ennustaa vaikka mitä

Laskiainen oli perinteisen maatalouden tärkein keskitalven juhla, johon liittyi paljon uskomuksia. Auringon paiste laskiaisena toi hyvän viljavuoden, lumituisku taas ennusti lakoviljaa, mutta suuria tähkiä,...

Ruoska ei ole tänä vuonna hukannut pistettäkään

Paimion Ruoska ei ole menettänyt tämän vuoden puolella pistettäkään salibandyn 2. divisioonassa. Viimeisimpänä Ruoskan jyrän alle jäi sunnuntaina vieraskentällä euralainen putoamista vastaan taisteleva Karhukopla...

Wanhat valtasivat lukion tanssien

Joulukuun alusta asti harjoitelleet Paimion lukion toisen vuoden opiskelijat pääsivät viime torstaina näyttämään täydelle koulukeskuksen salille tanssitaitojaan. Vaikka tanssit sujuivatkin ahkeran treenaamisen ansiosta mallikkaasti, aiheutti...

Milka Reponen voitti MM-kullan

PAIMIO Paimiolainen Milka Reponen voitti lauantaina hiihtosuunnistuksen keskimatkan MM-kultaa Norjan Hamarissa.  Reposen kulta heltisi vain 0,3 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Marjut Turuseen. Suomalaismenestyksen kruunasi...

Miehet jäivät kiinni kesken grillimurron

Kaksi miestä murtautui ainakin kahteen kiinteistöön lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 14. - 15. 02. Paimiossa. Miehet jäivät kiinni kesken murtopuuhien Heimon grillistä. Lisäksi miesten...

Rattijuoppo kolaroi, oma lapsi kyydissä

Humalassa autoillut nainen ajoi kolarin Kaarinassa, ja hänellä oli autossa mukana oma 5-vuotias tyttärensä. Kolarissa kukaan ei loukkaantunut, autot vaurioituivat. Tapaus sattui viime torstaina 12.2....

SSS:n Kirsti Kirjonen eläkkeelle

SSS-konsernin pitkäaikainen toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen jää eläkkeelle. Kirjonen korostaa muutoksen tapahtuvan asteittain. Hän siirtyy huhtikuun lopussa toimitusjohtajan työstä yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. – Hoidan jatkossakin sidosryhmäsuhteita ja...

Vallanvaihdoksia Paimiossa

Paimion kaupunginhallitus sai uuden puheenjohtajan torstaina, kun valtuusto vahvisti Jarkko Kallion (kok.) valinnan. Aiempi puheenjohtaja, Jukka Hongisto (kok.) väistyi ja siirtyi valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Kirpaisiko muutos? –...

Tänään on ihan tavallinen päivä

Vakuutusyhtiö Ifin vahinkotilastoissa perjantai 13. päivä on aivan samanlainen päivä kuin muutkin päivät. Vakuuttajilla on huikea määrä dataa muun muassa erilaisista vahingoista ja tapaturmista,...

Jos et vielä ole digisisältöjen tilaaja, tutustu tilausvaihtoehtoihin tästä.


Omat tiedot ja tilauksen aktivointi