Uutiset

Uutta teknologiaa

Torstaina vietettiin kansallista etätyöpäivää. Mutta eipä olisi etätyöpäivät onnistuneet ennen netti- ja kännykkäaikaa. Kunnallislehden arkistoista kuvia todisteeksi tästä:

Paimion parantolalle merkittävä apuraha

Paimion parantola valittiin mukaan kansainväliseen Getty-säätiön Keep It Modern -hankkeeseen yhdessä yhdeksän muun modernin arkkitehtuurin mesteriteoksen kanssa. Parantola on kovassa sarjassa, sillä muina kohteina...

Maksuttomia koulukuljetuksia saatetaan karsia Paimiossa

Paimion kaupunginhallitus hyväksyi tällä viikolla suurimman osan palvelustrategiasta vuosille 2014-2017, siis sen mitä kunnallisia palveluja ja miten lähivuosina järjestetään. Tavoitteena on esimerkiksi koulukuljetussuunnitelman päivittäminen eli...

Etäpäivä ei ole vapaapäivä

  Sauvolaisen Teemu Peltolan työmatka on harvinaisen lyhyt: vain pari askelta. Hän tekee työnsä etänä ja käy vain tarpeen mukaan HP:n konttorilla. – Etätyö on minulle se...

Ulosmarssi Kaarinassa – esimies ja työntekijät lähtivät kävelemään

Kaarinan kaupungin laskentapalveluissa on kokeiltu uudenlaista tapaa kehityskeskustelujen järjestämiseen. Lomakeähkyn sijaan on lähdetty esimiehen kanssa kävelylenkille. Kokeilu on osoittautunut erittäin onnistuneeksi. – Positiivinen asia, joka...

Viikinkiaikainen rahakätkö löytyi Aurajokilaaksosta

Kaarinan ja Turun rajalta, Aurajoen lähettyviltä on löytynyt viikinkiaikainen rahakätkö. Kätkö sisältää yhteensä 26 hopearahaa tai hopearahan katkelmaa. Alustavien arvioiden mukaan kätkö ajoittunee viikinkiajan...

Porilaismies heitti murtokeikkaa täällä päin

Kesämökin pihalle Syväjärventiellä Salon alueella ajoi keskiviikko-aamuna 17.9. vähän ennen aamuviittä tuntematon pakettiauton ja perävaunun yhdistelmä. Kiinteistön omistajan oli mökillään, jolloin auto poistui kiireesti...

Liikuntakaveri saa liikkumaan

  Perjantaina Littoisten monitoimitalolla pidettiin Wirkisty, Woimistu Wertaisliikuttajana -koulutuspäivä. Mukana oli innokkaita liikuntakavereita myös Paimiosta, Sauvosta ja Kaarinasta. – Tästä virkistyi! kommentoi heti Leena Korvenniemi Sauvosta. Päivän aikana...

Tilatankista anastettiin polttoöljyä

Sauvossa Kaukorannantien varrella sijaitsevan kiinteistön tilatankista anastettiin polttoöljyä tiistaina 16.9. aamulla kello kuuden aikaan. Paikalta oli poistunut kovaääninen tummansininen Opel Astra -merkkinen henkilöauto.

PaiHa nousi kolmoseen

Paimion Hakan miesten edustusjoukkue voitti lauantaina vierasottelunsa Uudenkaupungin Pallokerhoa vastaan, mikä merkitsee sitä, että PaiHa nousee ensi kaudeksi 3. divisioonaan. Voittoa oli lähtenyt todistamaan...

Jos et vielä ole digisisältöjen tilaaja, tutustu tilausvaihtoehtoihin tästä.


Omat tiedot ja tilauksen aktivointi