Uutiset

Kaarinassa vastakkain veronkiristys ja palvelujen taso

Kaarinan ensi vuoden talousarvion ja taloussuunnitelmien puinti eteni maanantaina valtuustoseminaarissa. Laskentapäällikkö Merja Uutun mukaan seminaarissa avattiin talousarvioluonnosta toimialoittain päättäjien pureksittavaksi. Kiperimmäksi kysymykseksi taloudenpidossa näyttää...

Koulukuljetus-ilta ei saanut piikkiöläisiä vanhempia tyytyväisiksi

Tunteet kuumenivat ja keskustelua jouduttiin moneen kertaan rajoittamaan vanhempainillassa, joka järjestettiin tiistaina Piikkiön yhtenäiskoululla koulukuljetuksista. Vastaamassa kysymyksiin olivat Kaarinan johtava rehtori Mika Rantanen, seudullisen joukkoliikenteen...

Myrskyisää tuulta luvassa – Caruna varautuu

Suomen lounaisille ja eteläisille rannikkoalueille on sääennusteen mukaan luvassa puuskaisia tuulia tänään iltapäivällä. Carunan sähkönjakelualueista häiriöitä voi esiintyä päivän aikana etenkin Lounais-Suomessa ja Etelä-Suomen...

Koira apuna etsinnässä

Piikkiöläinen Marko Henttinen on ollut  Vapaaehtoisen pelastuspalvelun pelastuskoiratoiminnassa mukana 15 vuotta ja Topi on jo toinen saksanpaimenkoira, jonka hän on kouluttanut tähän tehtävään. Koirat...

Oikaisu

Sauvon seurakuntavaaliehdokkaiden listaan oli Kunnallislehdessä 28.10.  eksynyt väärä nimi. Kokoomuksen listalla on ehdokkaana Leevi Jätinvuori, ei Leena. Toimitus pahoittelee virhettä.

Sauvossa julkaistaan ”poikakalenteri”!!

Kyllä, totta se on! Sauvossa on viikonlopulla kuvattu "poikakalenteria". Asialla olivat Kylämatkan miespuoliset näyttelijät, jotka poseerasivat kuvauksen suorittaneelle Jussi Kirjoselle roolivaatteiden ja vuorosanojen kera. -Haluaisin...

Rasti näytti taas viestivoimansa

Paimion Rastin upea viestikausi ja erityisesti syksy sai arvoisensa päätöksen Halikko-viestissä lauantaina: seuran historian toinen voitto tuli vakuuttavalla esityksellä ja selkeällä erolla lähimpiin uhkaajiin....

”Olo on kuin ekaluokkalaisella”

Sauvo-Karunan seurakunnassa kokeiltiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa uudenlaista lähestymistapaa äänestäjiin. Seurakuntalaiset saivat tilaisuuden tentata ehdokkaita vaali-illassa. Sunnuntaina järjestettyyn tilaisuuteen saapui kuitenkin vain muutama kuuntelija. Ehdokkaitakin...

Tuorlassa vihkiäiset ja messut -bioasiaa

Ammattiopisto Livian Piikkiön Tuorlan toimipisteessä otetaan huomenna lauantaina virallisesti käyttöön Tuorlan uusi hakelämpölaitos. Käyttöönotto starttaa Bioenergiaratkaisut ja innovaatiot -messutapahtuman yhteydessä Tuorlassa. Laitoksen avajaispuheen pitää...

Parvilla löytyy Tammisillasta

Tammisiltaan avautui maanantaina uusi yritys, kun D.E.F ja Linnatuli sai samaan rakennukseen seurakseen Parvilla-vaatekaupan. Tai tässä tapauksessa ei voida puhua uudesta yrityksestä, Parvilla kun...

Jos et vielä ole digisisältöjen tilaaja, tutustu tilausvaihtoehtoihin tästä.


Omat tiedot ja tilauksen aktivointi